Maaliskuu alkaa taittua ehtoopuolelle, mutta Biisoneilla on tässä kuussa vielä kaksi ottelua jäljellä. Pelit pelataan pääsiäisenä tuplaviikonlopun merkeissä. Pitkäperjantaina tshekkiläinen Nymburk saapuu Loimaalle ja heti perään lauantaina Biisonit matkustaa lauantain ratoksi Lapualle.

Loimaalaiskatsojat pääsevät seuraamaan VTB-liigan loppuja otteluita veloituksetta. Perjantaisen ottelun tarjoaa Biisonien pitkäaikainen yhteistyökumppani Loimaan Laatuauto.

Nymburk on sarjassa kahdeksannella sijalla, mutta sillä on mahdollisuudet yltää vielä jopa kuudenneksi. Bisons on sarjassa 13. sijalla ja loimaalaisten lopullinen sijoitus pyöriikin todennäköisesti jossain kymmenen ja 13 välillä. Biisonien ja Nymburkin edellinen kohtaaminen joulukuussa päättyi isäntien selkeään 87–59 voittoon.

Nymburk marssittaa liikuntahallille yhden sarjan kansainvälisimmistä joukkueista. Tshekkiläisten riveistä löytyy päävalmentaja mukaan lukien peräti kuutta kansallisuutta. Itse asiassa kansallisuuksien joukko on jopa pienentynyt ensimmäisestä kohtaamisesta, sillä islantilainen Hodur Vilhjalmsson on lähtenyt Nymburkista.

Tshekkiläisten peli pyörii jenkkitakamies Michael Dixonin kautta. Dixon johtaa joukkueensa piste- (14,5) ja syöttötilastoa (2,7). Kovin levypallomies on ollut kaksimetrinen kuubalaislaituri Howard Sant-Roos (5,5). Nymburkilaisten nimekkäin peluri on kuitenkin tshekkien kultapoika, NBA:ssakin pelannut 36-vuotias Jiri Welsch.

Biisoneille lisähaasteen tuo Josh Sparksin puuttuminen. Hän palaa Loimaalle ensi viikolla, joten jenkki missaa molemmat viikonlopun ottelut.

Lankalauantaina on luvassa Korisliigan runkosarjan päätöskierros. Katsojien kannalta on hienoa, että kierroksen kaikissa otteluissa on panosta.

On selvää, että Lapua-ottelu on viikonlopun peleistä se tärkeämpi. Biisonit on pakkovoiton edessä, mikäli se haluaa nousta takaisin taistelemaan pudotuspelien kotiedusta. Pyrinnön voitettua keskiviikkona Nokialla, lipsahtivat loimaalaiset sarjassa viidensiksi. Näin ollen kotiedun palauttaminen Loimaalle ei ole edes enää omissa käsissä. Biisonien on voiton lisäksi toivottava, että Pyrintö kompastuu kotonaan KTP:n asettamaan ansaan. Sinällään lohdullista on, että KTP:llä on mahdollisuus voitolla nousta mukaan pudotuspelikarkeloihin, joten Bisons voi luottaa, että kotkalaiset eivät lyö Tampereella läskiksi.

Saapa nähdä, millaisella ilmeellä Lapua kauden viimeiseen matsiin lähtee. Kobrat on Katajan lisäksi käytännössä ainoa joukkue, joka on sarjasijoituksensa varmistanut. Runkosarjan viimeisen sijan myötä Kobrat putoaa sarjasta. Toisaalta pohjalaisen mentaliteetin mukaisesti lapualaisten voisi kuvitella lähtevän ryminällä eikä hiljaa taka-alalle haihtuen.

Lauantainen kohtaaminen on Kobrien viimeinen mahdollisuus voittaa Biisonit tällä kaudella. Kaikki kolme aiempaa kohtaamista on päättynyt loimaalaisten juhliin, mutta yksikään matseista ei ole ollut helppo. Lauantaina nähtäneenkin kova taistelu viimeisistä pisteistä.

Lähde: Bisonsin kotisivut