Uusia huippuvalmentajia kouluttautui – entinen Susijengin pelaaja kurssin priimus
Suomalainen koripalloperhe on kasvanut kolmellatoista uudella HKVT-koulutetulla valmentajalla. Kaksi viikkoa sitten opintonsa päättäneen HKVT-kurssin priimukseksi valittiin Susijengissäkin takavuosina pelannut Juha Sten, jonka uutisoitiin aiemmin keväällä siirtyvän Äänekosken Huiman miesten edustusjoukkueen peräsimeen.
Urallaan 31 kertaa Susijengin paidan ylleen kiskonut ja ammattilaisena mm. Ruotsissa, Saksassa ja Espanjassa pelannut Juha Sten on tähänastisen valmennusuransa aikana valmentanut Lappeenrannassa ja Jyväskylässä ennen Äänekoskelle siirtymistään.
Stenin lisäksi HKVT:n tuoreimmalta vuosikurssilta valmistuivat Niko Hellman, Janne Hänninen, Nina Kalmi, Mike King, Juuso Konttinen, Eero Levä, Tomi Moberg, Erkko Ojala, Kristian Palotie, Juha-Pekka Sipponen, Aleksi Suominen sekä Susanna Vartiainen.
– Meillä oli jälleen koossa erittäin hyvä ryhmä, kehuu HKVT:llä kouluttajana toiminut Koripalloliiton olympiavalmentaja Antti Koskelainen Koripalloliiton tiedotteessa.
– Ryhmämme oli keskusteleva ja luonnollisestikin intohimoisesti koripalloon suhtautuva. Heistä jokaisella oli sellaisia valmentajille tärkeitä ominaisuuksia kuin tunneälyä ja vilpitöntä halua kehittyä valmentajina.
Tuoreelta HKVT-kurssilta valmistunut, Helmi Basketia valmentava Janne Hänninen oli päättyneen kurssin annista mielissään.
– HKVT-kurssin aikana tehtiin paljon ryhmätöitä, joissa keskustelut muiden kurssilaisten sekä kouluttajien kanssa olivat varmaankin kurssin parasta antia, Hänninen kuvailee.
– Saimme myös koulutuksen puitteissa osallistua Albert Schweitzer -turnaukseen, jossa näki erittäin hyviä pelaajia ja joukkueita ympäri maailmaa. Myös se jäi mieleen eräänlaisena kohokohtana.
Hännisen mukaan HKVT antaa valmentajille erinomaiset eväät tulevalle uralle. Eräänlaisena elinehtona kurssilla on korostettu lajin kansainvälisyyttä, joka kuuluu myös Hännisen puheissa.
– Valmentaminen ulkomailla olisi erittäin mielenkiintoinen haaste, koska haluaisin opiskella ja saada vaikutteita erilaisista koripallokulttuureista omaan valmentamiseeni.
Nyt päättynyt HKVT oli nykymuodossaan viides omassa lajissaan. Nykymuotoiselta HKVT:lta on tähän mennessä valmistunut 95 valmentajaa.
HKVT on Koripalloliiton koulutusjärjestelmän korkein taso, joka oikeuttaa valmentamaan kaikilla sarjatasoilla sekä toimimaan maajoukkuevalmennuksessa. Vuoden mittainen koulutus (15 opintoviikkoa) sisältää yhteensä seitsemän lähijaksoa koti- ja ulkomailla.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?