Amerikkalaismedia hehkuttaa Lauri Markkasta – “ Yliopistokoripalloilussa ei ole koskaan aiemmin nähty”
Lauri Markkasen upea debyyttikausi Arizona Wildcatsissa on kirvoittanut ylisanoja useista eri lähteistä. Viimeisimpänä Markkasen hehkuttajiin liittyy SB Nation, joka ylistää etenkin Markkasen kolmen pisteen heittotaitoa.
Markkanen on väläytellyt heittotaitojaan ja on ollut uskomattoman tarkka kolmen pisteen rajan takaa. Hän on tällä kaudella heittänyt kolmen pisteen heittonsa 48,9 prosentin tarkkuudella. Viime aikoina tahti on vain kiihtynyt, sillä kolmessa edellisessä ottelussa kolmen pisteen heitot ovat menneet sisään 13/18.
SB Nationin mukaan pitkäksi mieheksi Markkasen kaukoheittoprosentti on ennenkuulumaton USA:n yliopistosarjassa.
– Yliopistokoripalloilussa ei ole koskaan aiemmin nähty 213-senttistä ensimmäisen vuoden pelaajaa heittävän palloa tuolla tavalla. Huomioitavaa on, että Markkasella on jo nyt enemmän onnistuneita kolmen pisteen heittoja kuin Frank Kaminskyllä, kun hän voitti seniorikauteenaan Wooden Awardin (parhaalle yliopistopelaajalle jaettava palkinto) Wisconsinissa. Ainoa historiallinen vertailukohta on West Virginian kulttisankari Kevin Pittsnogle, joka heitti 91 kolmen pisteen heittoa 40 prosentin tarkkuudella vuonna 2006. Ero on, että Pittsnogle oli tuolloin senioripelaaja, kun taas Markkanen tekee tätä ensimmäisenä vuotenaan ja hänen heittoprosenttinsa on yhdeksän parempi, SB Nation hehkuttaa sivuillaan.
- Suomalaisvalmentaja ennätykseen Ranskassa
- NBA:n seiskapelistä ei tullutkaan trilleriä
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Seagulls onnistui Karhun kaadossa
- Los Angelesin koriskevät lässähti pahasti
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Korisliigassa hurjin pistesaldo 26 vuoteen
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- LeBron James lomille – Messin kannustus ei riittänyt Miamissa
- NBA:n kriisiseura ryhdistäytyi – murskaava esitys
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään
- Los Angelesin koriskevät lässähti pahasti