BC Nokia pisti vahvistuksen pihalle ja hankki uuden – ”Pystyy luomaan paikkoja itselleen ja muille”

BC Nokia on tehnyt pelaajasopimuksen yhdysvaltalaisen Javier Durenin, 23, kanssa. 25-vuotias bahamalaislaituri Kentwan Smith ei jatka BC Nokiassa.
193-senttinen takamies Duren pelaa toista kauttaan ammattilaisena valmistuttuaan Yalen yliopistosta vuonna 2015. Neljä kautta Yalessa pelannut Duren tehtaili seniorikaudellaan yliopistolleen keskimäärin 14,0 pistettä, 5,5 levypalloa, 3,9 syöttöä ja 1,3 riistoa ottelua kohden. Kauden päätteeksi hänet valittiin Ivy League -konferenssin ykkösviisikkoon.
Ensimmäiseksi ammattilaiskaudekseen 2015/2016 Duren siirtyi Alankomaihin Aris Leeuwardenin riveihin. Alankomaiden pääsarjassa DBL:ssä Duren voitti sarjan pistekuninkuuden 17,7 pisteellä, 6,0 levypallolla, 3,0 syötöllä ja 2,4 riistolla ottelua kohden.
Kuluvalla kaudella 2016/2017 Duren on pelannut Unkarin pääsarjassa Kaposvári KK:ssa, joille hän on heittänyt keskimäärin 12,9 pistettä, hakenut 4,5 levypalloa, jakanut 1,5 syöttöä ja riistänyt 1,5 kertaa ottelua kohden.
– Duren on iso takamies, joka pystyy luomaan paikkoja itselleen ja muille. Olemme järjestäen hävinneet otteluiden viimeiset viisi minuuttia ja meiltä on puuttunut kaveri, joka luo ne loppuhetkien ratkaisut. Uskomme, että Javierista on apua sillä osastolla, BC Nokian päävalmentaja Ville Tuominen kertoo seuran sivuilla.
– Koulutaustasta päätellen kaverin pitäisi olla älykäs ja nopea oppimaan, Tuominen hymyilee.
Duren saapuu Suomeen ja Nokialle jo tänään perjantaina. Durenin pelilupa on kunnossa, joten hänen ensiesiintymisensä Näädät-paidassa nähdään jo lauantaina 28.1. vierasottelussa Korihaita vastaan.
25-vuotias bahamalaislaituri Kentwan Smith ei jatka BC Nokian riveissä. Smith kirjautti BC Nokialle 22 ottelussa keskimäärin 8,0 pistettä ja 4,4 levypalloa.
– Kentwanille on yritetty kärsivällisesti löytää sopivaa roolia, mutta sitä ei ole oikein löytynyt. Tarvitsemme ulkomaalaisvahvistukselta enemmän tehoja, Tuominen taustoittaa.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tiukka NBA-sarja ei edennytkään seiskapeliin
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui