Karhu kiusaamaan Kobria paikallisotteluun – ”Kaikki keskittyminen on täysin omassa tekemisessä”
Pitkä Korisliigan runkosarja huipentuu keskiviikkona, kun Karhu matkustaa paikallisvastustaja Kobrien vieraaksi.
Karhulla ei ottelussa ole panosta, sillä se on jo hyvissä ajoin varmistanut paikkansa runkosarjan neljäntenä. Tämä tietää sitä, että se saa pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle kotiedun ja aloittaa pelit kotiluolassa lauantaina 1. päivä huhtikuuta kello 17. Kobrilla sitä vastoin on pelissä panosta. Voitolla se varmistaisi vitospaikan ja kohtaisi näin Karhun pudotuspelisarjassa.
Karhu (21/14) otti viime perjantaina kovan vierasvoiton Joensuun Katajasta. Karhu oli matkassa vajaalla miehistöllä, kun Bojan Sarcevic oli vielä sivussa ja nuorisokaarti oli estynyt. Tästä huolimatta Karhu onnistui hyvällä levypallopelaamisella ja tarkalla kaukoheittopelillä kaatamaan runkosarjan voittoa tavoitellee Katajan. Tappio oli Katajalle vasta kauden kolmas kotisalissa. Voitto oli Karhun viides perättäinen vierasvoitto, mutta kotisalissa on nyt tullut neljästi peräkkäin kuonoon. Viimeisistä viidestä ottelusta Karhun on voittanut kaksi ja 10 edellisestä pelistä kuusi.
Joensuupelistä ei sitten voiton lisäksi ollut muuta positiivista. Pari vahvistusta saivat kolhuja, ja ovat suurella todennäköisyydellä sivussa runkosarjan päätöskamppailusta. Tämä ratkeaa vasta keskiviikon aamuharjoitusten jälkeen. Kapteeni Sarcevic nähtäneen taas tositoimissa, jos viimeistely harjoituksen ennen peliä sujuvat suunnitellusti.
– Joensuun ottelu toi meille muutaman kolhun, joita joudumme todennäköisesti parantelemaan keskiviikon ottelussa. Muuten kaikki keskittyminen on täysin omassa tekemisessä. Bojan saattaa tehdä paluun kentälle, jos vaan viimeistelyharjoitus menee suunnitelmien mukaan, Karhun päävalmentaja Sami Toiviainen kertoo seuran sivuilla.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Seagulls jyräsi – mestaruus katkolla
- Ratkaisu NBA:ssa meni jälleen seiskapeliin
- Hämmentävä tulos – NBA-mestari romahti täysin
- Suomalainen sensaatiovalmentaja tehnyt yllätysratkaisun
- NBA:n suuri mestarisuosikki jyräsi jatkoon
- Koriskevään jännitys jatkuu – Seagulls voitti taas
- Jäätävä esitys – Nikola Jokic jyräsi Minnesotan
- LeBron Jamesilta yllättävä vierailu
- Supertähti Luka Doncic mokaili – se johti tappioon
- Ranskassa tehtiin historiaa vahvalla suomalaisosaamisella
- Suomalainen sensaatiovalmentaja tehnyt yllätysratkaisun
- Ranskassa tehtiin historiaa vahvalla suomalaisosaamisella
- Uskomaton upotus NBA:ssa kentän toiselta puolelta
- LeBron Jamesilta yllättävä vierailu
- Jäätävä esitys – Nikola Jokic jyräsi Minnesotan
- Seagulls nousi sillasta – ”Sanoin kundeille”
- Supertähti Luka Doncic mokaili – se johti tappioon
- Hämmentävä tulos – NBA-mestari romahti täysin
- NBA:n supertähti ryhdistäytyi – jälki sen mukaista
- NBA:n suuri mestarisuosikki jyräsi jatkoon