Nuorten maajoukkueille tappiot Saksan käsittelyssä
Edon Maxhuni rullaili Lohjan Kisakallion Susi Training Centerin korisukkia 26 pisteen edestä, kun Suomi joutui taipumaan villisti kannustaneen kotiyleisön edessä Saksalle 20-vuotiaiden miesten maaottelussa 69-74 (33-44). 18-vuotiaiden poikien maaottelussa Saksa karkasi jo alussa suurinumeroiseen johtoon ja tyylitteli 19 pisteen voiton.
20-vuotiaiden miesten maaottelussa Saksa yllätti alkuvaiheessa Suomen hidastavan paikkaprässin ja passiivisen miespuolustuksen yhdistelmällä. Passivoiduttuaan Suomi syyllistyi huonoihin syötön- ja heitonvalintoihin ja juoksi ylivoimahyökkäyksillä parhaimmillaan 27-44-johtoon toisen neljänneksen lopulla.
Suomi vei kuitenkin taukoa edeltävät minuutit 6-0 kaventaen saksalaisjohdon 11:aan. Kotijoukkue sai kiristään hengen päälle ja huudatti kolmannella jaksolla Susi Training Centerin yleisöä Edon Maxhunin löydettyä heittojyvänsä.
Suomi johti Maxhunin ja Teemu Knihtisen koreilla pisteissä 66-64 vielä vajaat neljä minuuttia ennen loppua, mutta Saksa veti seuraavat kaksi minuuttia 8-0 karaten viiden pisteen voiton taanneen johtoon.
– Kolmannella jaksolla pelasimme parasta koripalloa, mitä tämän proggiksen aikana olemme pelanneet. Saimme niin hirveän momentumin itsellemme, että se tarttui yleisöönkin. Hallissa oli tänään ihan erityinen fiilis, kehui U20-maajoukkueen päävalmentaja Jyri Lehtonen Koripalloliiton tiedotteessa.
Kentän korkeimmat tyylipisteet kerännyt Maxhuni onnistui viidesti kolmosviivan takaa ja keräsi 26 pisteensä kylkeen kuusi syöttöä.
– Olen nähnyt useita tämän ikäluokan pelejä, ja mielestäni tämä oli Edon Maxhunin paras esitys juniorimaajoukkueuralla. Edon teki koreja, puolusti hyvin ja mikä tärkeintä, teki oikeita valintoja ekstrasyöttäjän roolissa.
Maxhunin jälkeen tehot jakautuivat tasaisesti koko miehistön kesken. Hannes Pöllä (5/11) repi joukkueen korkeimmat levypallot, Teemu Knihtinen (5/3/3 syöttöä) kunnostautui päätösneljänneksellä ja troikka Aatu Kivimäki (7/3/4 syöttöä)-Henri Kantonen (6/2/3 syöttöä)-Lassi Nikkarinen (6/0/3 syöttöä) teki hyvää työtä takakentällä.
Suomi – Saksa 69-74 (15-18, 33-44, 56-56), 20-vuotiaiden miesten maaottelu, Lohja 7.7.2017
Suomi: Edon Maxhuni 26/3/6 syöttöä, Aatu Kivimäki 7/3/4 syöttöä, Henri Kantonen 6/2/3 syöttöä, Lassi Nikkarinen 6/0/3 syöttöä, Hannes Pöllä 5/11, Teemu Knihtinen 5/3/3 syöttöä, Lasse Gummerus 5/1, Robert Bärlund 3/5, Hannes Koskinen 3/1, Matias Suvanto 3/1, Jyri Eboreime, Valtteri Leppänen.
Saksa rynnisti karkuun U18-pojilta alkumetreillä
18-vuotiaiden poikien maaottelussa Saksa antoi Suomelle shokkihoitoa heti lähtöruudista nuijimalla pelin alkajaisiksi taululle 0-12-lukemat ja viemällä pelin avausneljänneksen tyrmäävästi 6-23.
Jyri Lohikosken suojatit heräilivät hiljalleen peliin tauon jälkeen ja pitivät lopullisen piste-eron 19:ssa käytyään pahimmillaan 30 pisteen takaa-ajoasemassa. Saksan voittopisteet kirjattiin Kisakalliossa lukemin 53-72 (15-38).
– Alkuun tuli tukku epäonnistumisia, joiden seurauksena Saksa ratkaisi rautaisella rutiinilla ja päämme alkoivat painua ihan syyttä suotta, Lohikoski kertaili.
– Tämä oli kuitenkin äärimmäisen tärkeä ottelu tähän vaiheeseen kesää. Saimme tuntumaa siitä, mitä A-divisioonassa on tulossa vastaan jatkossa.
Suomen tasaisin ratkaisija oli tupla-tuplaa lähennellyt Mikael Jantunen (7/8). Toisella puoliskolla Andre Gustavson (18/6) ja Miika Heinonen (13/3) saivat pistehanansa auki.
Suomi – Saksa 53-72 (6-23, 15-38, 32-59), 18-vuotiaiden poikien maaottelu, Lohja 7.7.2017
Suomi: Andre Gustavson 18/6, Miika Heinonen 13/3, Mikael Jantunen 7/8, Tuukka Jaakkola 4/3/2 blokkia, Eetu Villa 3/3, Tomas Pihlajamäki 3/1, Tuomo Antikainen 2/2, Aleksi Liukko 2/0, Benjamin Vanninen 1/2, Ricky Waxlax 0/2, Jesper Granlund 0/1, Ville Tahvanainen.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja