Naisten maajoukkue päätti kesän harjoitusottelut voittoon – ”Palaset ovat kasassa ja olemassa”
Kuva: Juha Tamminen
Suomen naisten maajoukkue päätti kesäkautensa voitokkaasti, kun Naarassudet oli Tshekin universiadijoukkuetta parempi toistamiseen Nymburkissa. Tshekki veti toisella puoliajalla parhaimmillaan 7 pisteen johdon, jonka Suomi onnistui vielä kampeamaan 85-83 (47-37) -voitoksi.
Suomi oli vielä puoliajalla kymmenen pisteen johdossa, mutta Tshekki kovensi otteitaan kolmannelle neljänneksellä ja sai Suomen hetkeksi tolaltaan. Naarassusien ote puolustuspäässä lipesi ja tshekkiläiset juoksivat suomalaisten menetyksistä viljalti nopeita hyökkäyksiä.
Suomi vajosi pahimmillaan 7 pisteen taakse, mutta ryhdistäytyminen takaisin perusasioiden toteutukseen käänsi pelin Naarassusille. Loppuminuuttien vapaaheittorallissa Suomelle meinasi käydä kalpaten, mutta Tshekin potentiaalinen voittoheitto kolisi raudoista ohitse.
– Kesän jakso on ohi. Saimme pelit, jollaisia halusimme ohjelman kehittämiseksi. Pystymme pelaamaan ketä tahansa vastaan ajoittain erinomaisesti. Palaset ovat kasassa ja olemassa. Jos pidämme joukkuepelaamisen korkealla tasolla läpi pelien ja jokaisen harjoituksen, niin tulemme olemaan EM-karsinnoissa hyviä, Suomen päävalmentaja Pekka Salminen kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Suomen rutinoituneempi kaarti nousi esille Tshekkiä vastaan tuplatuplan tehtailleen Taru Tuukkasen (16/10/4 syöttöä) johdolla. Kaksinumeroisille pistelukemille ylsivät myös aktiivisesti ilman palloa pelannut Evita Iiskola (14/2), Annika Holopainen (16/2), Vilma Kesänen (14/0), Sara Rokkanen (11/3) ja Roosa Lehtoranta (10/2).
Naarassudet palaa takaisin sorvin äärellä marraskuussa EM-karsintojen merkeissä. EM-karsintojen ensimmäinen vaihe pelataan maajoukkueikkunan aikana marraskuussa 2017, toinen helmikuussa 2018 ja kolmas marraskuussa 2018. Jokaisen lohkon ykkönen etenee vuoden 2019 EM-kisoihin. Lisäksi karsintalohkojen kuusi parasta toiseksi sijoittunutta saa paikan EM-kisoihin. Suomen kanssa samassa EM-karsintalohkossa ovat Ranska, Slovenia ja Romania.
– Haluan kiittää pelaajia hienosta panoksesta ja toivotan kaikille onnea seurajoukkueisiin, Salminen sanoi.
Suomi – Tshekki (universiadijoukkue) 85-83 (47-37)
Suomi: Taru Tuukkanen 16/10/4 syöttöä, Annika Holopainen 16/2, Vilma Kesänen 14/0, Evita Iiskola 14/2, Sara Rokkanen 11/3, Roosa Lehtoranta 10/2, Lotta Aaltonen 2/2, Ella Väätänen 2/1, Anni Jämsä 1/2, Camilla Grönberg 0/2, Elina Koskimies 0/2, Anissa Pounds 0/2
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- San Antonio Spurs lukitsi supertähden monivuotiseen sopimukseen
- Entiset tähtijoukkuetoverit tappelivat – nyrkinisku kasvoihin ja kohuviestit julki
- SuomiKoris listasi – NBA:n parhaat jäljellä olevat vapaat agentit
- Jättimäinen NBA-treidi lykkääntyy tutkinnan takia
- Utahin superlupaus vakuuttaa heti – Keyonte George paljasti hauskan yksityiskohdan
- Cleveland Cavaliers kiinnitti Donovan Mitchellin NBA:n kaikkien aikojen kausipalkalla
- Susijengistä tutulle sentterille uusi mahdollisuus ulkomailla
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesiltä harvinainen kaappaus NBA:ssa
- Oletko kuullut hänestä? Huippulupaus nousi viikon aikana sensaatioksi
- Upea uran lopetus: Kyle Lowry lopettaa seurassa, johon toi ensimmäisen mestaruuden
- Siirtopommi: Keski-Suomen sarjanousija hankki huippusentterin
- YLE: Suomen maajoukkuepelaaja kärähti – nyt saatiin lisätietoa
- Tällä kokoonpanolla Suomi lähtee Ranskaa vastaan
- Oletko kuullut hänestä? Huippulupaus nousi viikon aikana sensaatioksi
- NBA Summer League: Utah Jazzin uusi takamies väläytteli hurjaa potentiaalia
- Susijengi sai köniin Ranskalta – 18-vuotias superlupaus avasi pistetilinsä
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesiltä harvinainen kaappaus NBA:ssa
- Jättimäinen NBA-treidi lykkääntyy tutkinnan takia
- Siirto varmistui: onko tässä itäisen konferenssin mestarisuosikki?