Susijengin lohkovastustajat väläytelleet harjoitusotteluissa
Suomen EM-lohkovastustajat ovat pelanneet tiiviisti harjoitusotteluita valmistautuessaan kohti tulevia EM-kisoja. Vakuuttavinta jälkeä ovat tähän mennessä tehneet Slovenia ja Kreikka.
Slovenialla on tähän mennessä alla viisi harjoitusottelua joista se on voittanut neljä. Slovenia on voittanut Venäjän universiadijoukkueen, Unkarin, Tshekin ja Ukrainan. Ainoan tappion se koki Kroatialle. Kreikka on pelannut tähän mennessä neljä ottelua voittaen Romanian, Iso-Britannian ja Montenegron, mutta häviten Serbialle. Lohkon ennalta suurin ennakkosuosikki Ranska on pelannut vasta kolme peliä. Ainoan voittonsa ranskalaiset ottivat Liettuasta, mutta kokivat samalle joukkueelle tappion tiistaina ja tappio tuli myös Kroatiaa vastaan.
Islanti on voittanut kahdesti Belgian ja se kukisti myös Unkarin. Tappiot Islanti on kokenut Saksalle ja Venäjälle. Puola on pelannut neljä harjoitusottelua. Se murskasi Tshekin ja kaatoi niukasti Latvian. Liettualle puolalaiset kokivat niukan tappion ja Latvia pääsi kuittaamaan edellistappionsa seuraavassa kohtaamisessa.
Suomi pelaa enää kaksi harjoitusottelua ennen kisoja, kun perjantaina vastassa on Tshekki ja Helsingissä 25.8. pelattavassa kenraaliharjoituksessa vastaan asettuu Venäjä. Ennen kisoja ahkerimmin harjoituspelejä pelaa vielä Puola, joka viimeistelee kisakuntoaan vielä peräti kuudessa ottelussa ennen kisoja. Kreikka ja Ranska pelaavat vielä neljästi ja Islanti sekä Slovenia kolmasti.
EM-kilpailut starttaavat käyntiin Helsingissä 31.8.
Susijengin vastustajien harjoitusottelut:
Islanti (3 voittoa – 2 tappiota)
27.7. Islanti-Belgia 83-76
29.7. Islanti-Belgia 85-70
11.8. Saksa-Islanti 90-66
12.8. Islanti-Unkari 60-56
13.8. Venäjä-Islanti 82-69
19.8. Unkari-Islanti
20.8. Unkari-Islanti
23.8. Liettua-Islanti
Kreikka (3-1)
7.8. Kreikka-Romania 106-48
8.8. Iso-Britannia-Kreikka 64-92
11.8. Montenegro-Kreikka 81-83
12.8. Serbia-Kreikka 93-61
19.8. Iso-Britannia-Kreikka
23.8. Kreikka-Georgia
24.8. Italia-Kreikka
25.8. Kreikka-Serbia
Puola (2-2)
28.7. Puola-Tshekki 101-68
4.8. Liettua-Puola 59-58
5.8. Latvia-Puola 76-80
11.8. Latvia-Puola 77-65
18.8. Puola-Serbia
19.8. Saksa-Puola
20.8. Puola-Venäjä
24.8. Unkari-Puola
25.8. Puola-Iso-Britannia
26.8. Puola-Israel
Ranska (1-2)
8.8. Ranska-Kroatia 87-92
10.8. Ranska-Liettua 98-77
15.8. Liettua-Ranska 96-71
18.8. Ranska-Belgia
19.8. Ranska-Montenegro
20.8. Ranska-Italia
27.8. Saksa-Ranska
Slovenia (4-1)
30.7. Slovenia-Venäjän universiadijoukkue 79-63
4.8. Slovenia-Unkari 84-64
6.8. Slovenia-Tshekki 88-80
12.8. Kroatia-Slovenia 85-81
13.8. Slovenia-Ukraina 78-67
18.8. Israel-Slovenia
19.8. Slovenia-Turkki
24.8. Slovenia-Kroatia
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Korisliigan finaaleissa yllättävä alku
- Ukkonen jyrähteli Luka Doncicin kumoon – NBA:ssa rökelävoittoja
- Suomen kotoinen Korisliiga vältti totaalisen kevätpelleilyn
- Mitä ihmettä? – NBA:n mestari on aivan kuutamolla
- Suomalaisvalmentaja ennätykseen Ranskassa
- NBA:n seiskapelistä ei tullutkaan trilleriä
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Seagulls onnistui Karhun kaadossa
- Los Angelesin koriskevät lässähti pahasti
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- NBA:n seiskapelistä ei tullutkaan trilleriä
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Mitä ihmettä? – NBA:n mestari on aivan kuutamolla
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään
- Suomalaisvalmentaja ennätykseen Ranskassa
- Suomen kotoinen Korisliiga vältti totaalisen kevätpelleilyn