Suomen peli yllätti Susijengin konkarinkin – ”Eihän kukaan voi rehellisesti sanoa…”
Suomen koripallomaajoukkue pelasi upean alkulohkon Helsingissä sijoittuen kovassa seurassa toiseksi neljällä voitolla ja yhdellä tappiolla. Susijengin otteet hullaannuttivat ja samalla suomalaisyleisön. Susijengiin paluun tehnyt Teemu Rannikko myöntää, että alkulohko meni jopa yli odotusten.
Suomen harjoitusottelut eivät antaneet paljon odotusarvoa, sillä kahdeksasta ottelusta tuli vain yksi voitto. Kisoissa Suomi kuitenkin petrasi esityksiään huomattavasti ja pystyi nappaamaan peräti neljä voittoa.
– Kyllähän kisoihin lähdettiin sillä ajatuksella, että alkulohkossa yritetään voittaa kaikki pelit. Eihän kukaan voi rehellisesti sanoa, että tavoite oli 5-0 ja ykkösenä jatkoon. Vaikkei sitä ehkä ääneen sanottu, niin kyllähän tavoite oli, että mennään jatkoon kotikisojen alkulohkosta. Varmaan kaikki toimittajat ja ketkä osaavat vähän koripalloa katsoa ajattelivat, että Islanti- ja Puola-pelit ovat ne kaksi tärkeää peliä ja niillä jatkoon. Osoitimme pystyvämme pelaamaan paremmin kuin mitä kesä antoi odottaa. Tiesimme itse pystyvämme siihen, mutta saimme sen myös tuonne kentälle. Lähdemme voittamaan lauantain peliä emmekä lähde Istanbuliin vain turistimatkalle, Rannikko pohdiskeli.
Suomessa koripallo on edelleen huomattavasti pienemmässä asemassa kuin monissa sen vastustajamaissa. Suomi on kuitenkin pystynyt vuosien verralla ottamaan kovia päänahkoja. Suomi on selviytynyt jokaisessa pelaamassaan EM-kilpailussa vuoden 2011 jälkeen jatkoon alkulohkostaan.
– Onhan se fakta, että olemme pieni koripallomaa. Jos meillä on 20 000 lisenssipelaajaa, niin luulen että Kreikassa, Italiassa, Sloveniassa ja Ranskassa on aika paljon enemmän, niin kyllä pidän meitä vielä aika pienenä korismaana. Pitää myös vähän peilata sitä missä me pelaamme verrattuna toisiin. Se ei vaikuta siihen kumpi sen pelin voittaa, mutta eihän suomalaisen pelaajan arvostus ole samaa kuin mitä esimerkiksi kreikkalaisen, italialaisen tai slovenialaisen. Olemme pieni korismaa, mutta olemme osoittaneet, että pienempänä korismaana pystymme voittamaan isompia maita. Se on mielestäni se hienous. Emme tietenkään ole sellainen yllätyskortti mitä olimme 2013 Slovenian kisoissa. Kyllähän jengi tietää, että olemme voittaneet aika monta isoa maata ja menneet jatkoon näistä alkulohkoista. Kyllä he tietävät millainen joukkue siellä on vastassa enkä usko, että hirvittävän moni meitä mielellään kohtaa, Rannikko muistuttaa.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä