Vilpas otti revanssin finaalin uusinnasta
Joensuun LähiTapiola Areenan 984-päinen yleisö sai nauttia todellisesta laatuviihteestä sunnuntai-illan ainoassa liigaottelussa, kun Salon Vilpas matkusti Joensuun Katajan vieraaksi. Tasaisessa kamppailussa, jossa nähtiin 10 tasatilannetta ja 12 johtoaseman muutosta, nousi Vilpas lopulta vahvan päätösjaksonsa ansiosta 84-81 (44-47) –vierasvoittoon.
Vilpas lähti päätösjaksolle kolmen pisteen takamatkalta, mutta nousi jo kolmen pisteen johtoon jakson puolivälissä sentteri Aaron Jonesin perättäisten onnistumisten kautta. Katajan Alex Marzette, Damier Pitts ja Wesley Saunders siivittivät isännät vielä kertaalleen kahden pisteen johtoon kaksi minuuttia ennen ottelun päätöstä.
Vilppaan Jones toimitti tämän jälkeen jälleen neljä perättäistä pistettä ja käänsi voittotaistelun voimasuhteet taas viikinkiryhmän puoleen. Finaaliuusinnan päätösminuutilla LähiTapiola Areenan yleisö syttyi todellisiin liekkeihin, Saundersin tasoitettua numerot lukemiin 81-81.
– Peli olisi voinut kääntyä kummalle tahansa. Saimme lopussa paikkapuolustuksella hyydytettyä Katajan hyökkäyksiä. Pelimme on vielä vaiheessa ja kautemme alkaa toden teolla vasta kun saamme kaikki pelurit mukaan, niputti Vilpas-luotsi Joonas Iisalo Korisliigan sivuilla.
Kotiyleisön hurmos Saundersin tasoituksen jälkeen laantui kuitenkin nopeasti, takamies Tobin Carberryn naulattua vierailijat kolmosellaan johtoon vain 25 sekuntia ennen päätössummeria. Aikalisän jälkeen Carberry torjui Pittsin kolmen pisteen yrityksen ja ratkaisevassa pallonhallinnassa Vilpas onnistui puolustamaan Daniel Bejaranon heiton korirautojen ulkopuolelle. Pitts sai summerin soidessa vielä tasoitusyrityksen ilmaan, mutta kotiyleisön suureksi harmiksi yritys ei tuottanut toivottua lopputulosta.
Vilppaan voiton takuumiehinä toimivat debyyttinsä tehnyt takamies Johnathan Jordan 17 pisteellä, 11 levypallolla ja 5 koriin johtaneella syötöllä, sekä aikuisen miehen tupla-tuplan operoinut Jones, joka mylvi 23 pistettä, 19 levypalloa ja 4 koriin johtanutta syöttöä.
Katajan riveistä vahvinta jälkeä tekivät 18 pistettä heittänyt ja 4 koriin johtanutta syöttöä jakanut Ilari Seppälä sekä 15 pistettä mieheen heittäneet Saunders (15/5) ja Pitts (15/3/6 syöttöä).
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta