Timo Heinosesta tuli tällä kaudella kaikkien aikojen eniten Korisliigan runkosarjan pelejä pelannut pelaaja, kun hänelle tuli juuri ennen itsenäisyyspäivää täyteen uskomattomat 625 ottelua runkosarjassa. Heinonen on 19-vuotisella pääsarjaurallaan saavuttanut paljon, mutta yksi saavutus puuttuu vielä.

Yhteensä neljä SM-pronssia, Pussihukkien, ToPon, KTP:n ja Seagullsin paidassa. Kolme SM-hopeaa, Pussihukkien, ToPon ja KTP:n väreissä. Cup-hopeaa kahdesti ToPon paidassa. Henkilökohtaisten saavutusten listalta löytyy kaksi Vuoden Puolustuspelaaja –palkintoa (2005/06 & 2009/10) ja Vuoden Kehittynein Pelaaja –palkinto (2007/08).

Kaikkiaan 14 maaottelua vyölleen kerännyt Heinonen on saavuttanut miltei kaiken, mitä pelaaja voi Suomessa saavuttaa. Paitsi SM-kultaa. Tuukka Kotin, Antti Kanervon ja viimeisimmin Carl Lindbomin muodossa Susijengi-tason vahvistuksia riveihinsä saaneella Seagullsilla näyttäisi olevan kaikki palaset taistella jälleen mitaleista.

– Kyllä mä näen, että meillä on erittäin hyvät saumat taistella mestaruudesta tämän ryhmän kanssa, Heinonen linjaa Koripalloliiton sivuilla.

Kolme kertaa finaaleissa vieraillut Heinonen löytää tästä myös yhden merkittävän tekijän pitkälle uralleen. Mitaleista taisteleminen tekee Suomen talvessa vierasreissujen tahkoamisesta pykälän verran mielekkäämpää.

– Se on ollut uran aikana varmasti yksi motivaation korkealla pitänyt tekijä, Heinonen toteaa.

– Se, että olen päässyt pelaamaan joukkueissa jotka ovat oikeasti taistelleet niistä mestaruuksista, vaikka sitä kultaa ei vielä ole omalle kohdalle osunutkaan, on ollut tärkeää. Sillä on iso merkitys sille, miten jaksaa painaa töitä päivästä toiseen, Heinonen toteaa.