Susijengin superlupaus pohtii jatkoaan: ”Laittaa miettimään, haluaako jatkaa maassa”
Anton Odabasi pelasi väkevän loppukauden Turkin liigassa Trabzonsporin joukkueessa.
Seuran talousvaikeudet olivat turkkilaissuomalaiselle onni onnettomuudessa, kun hän pääsi loppukaudesta isoon rooliin. 27 peliminuutin keskiarvolla Odabasi nakutti 14 pisteen ja kuuden levypallon keskiarvolla.
Odabasin tilanne tulevaan kauteen on avoin. Värikäs kausi lakkoineen ja palkanmaksuongelmineen Turkissa osoitti sen, että kentän ulkopuoliset asiat vaikuttavat paljon peliaikaan. Kentälle ei pääse välttämättä vastuuta eniten otteillaan ansaitseva mies, vaan Turkissa pyörivät hyvin vahvat hyvä veli -verkostot. Myös agentit voivat vaikuttaa siihen, että paikalliset pelaajat pääsevät paremmin kentälle.
– Se tietysti laittaa miettimään, haluaako jatkaa maassa. Toki koripallon kannalta ei Turkkia korkeammalle voi hirveästi mennä ja siinä mielessä haluaisin jatkaa. Täytyy kuitenkin miettiä ja punnita muita vaihtoehtoja. Ei Turkissa ole mikään pakko jatkaa, Susijengin paidassa marraskuun MM-karsintaikkunassa Bulgariaa vastaan debytoinut Odabasi sanoo YLE:n haastattelussa.
Lähde: YLE Urheilu
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta