Susijengin heittäjätykki takoi hurjat pisteet – ”Alkoi osua jo vähän paremmin”
Euroliiga pyörähti käyntiin ja Petteri Koposen Bayern München koki avausottelussa selvän 71-90 (37-44)-tappion turkkilaiselle Anadolu Efesille. Islannin liigassa Antti Kanervo tykitti peräti 29 pistettä.
Bayern aloitti ottelun vahvasti ja johti vielä ensimmäisen neljänneksen jälkeen, mutta sen jälkeen väkivahva turkkilaisjoukkue repäisi ja karkasi kotijoukkueelta. Efesin voiton takeena oli hurja heittopeli, kun se tykitti kolmen pisteen heittonsa 60 prosentin tarkkuudella (12/20) ja kahden pisteen heittonsa 69,7 prosentin sihdillä (23/33). Koponen kuului Bayer Münchenin parhaimmistoon tilastoiden 10 pistettä, kaksi levypalloa ja syötön 24,5 minuutissa.
– Efes oli hyvä ja me emme taas olleet niin hyviä. Hyvä opetus meidän jengille mitä Euroliigassa on odotettavissa, Koponen mietti Koripalloliiton tiedotteessa.
Ottelutilastot
Kanervo oli hurjassa iskussa Islannin liigassa, kun hänen joukkueensa Stjarnan voitti Breidalikin 102-87 (47-44). Avausottelussa vielä hieman heittoaan hakenut Kanervo tykitti ottelun korkeimman pistemäärän 29. Tilastoihin merkittiin myös kaksi levypalloa ja kolme syöttöä. Stjarnan on aloittanut Islannin liigan kahdella voitolla.
– Vastustaja pelasi välillä todella villiä run’n’gun –korista. Ensimmäisellä puoliajalla olimme vähän vaikeuksissa sen kanssa, mutta lopussa kiitos seisoi, kun olimme kärsivällisiä. Ensimmäisessä pelissä heitin todella huonosti, nyt alkoi osua jo vähän paremmin, Kanervo kertasi ottelua.
Ottelutilastot
Saksan Bundesliigassa Tuomas Iisalon ja Vesa Vertion valmentama Crailsheim hävisi selvästi ALBA Berliinin vieraana 76-115 (31-53). Crailsheim on hävinnyt kaikki kolme otteluaan tällä kaudella.
– Emme olleet valmiita tähän peliin alusta lähtien. Sama toistui kuin viime viikolla. Meidän pitää pelata parasta peliämme 40 minuuttia, silloin olemme kilpailukykyisiä. On kuitenkin hyvä, että saamme näitä kokemuksia kauden alussa, jotta voimme tehdä töitä niiden eteen harjoituksissa, Iisalo totesi Bundesliigan sivujen mukaan.
Ottelutilastot
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja