Karhulle Korisliigasta tuttu vahvistus – ”Lisää urheilullisuutta ja levypallovoimaa”
Kaksi perättäistä Suomen mestaruutta voittanut Kauhajoen Karhubasket on solminut tulevan kauden kattavan pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Juan Davis Jr:n kanssa.
Davis on 203-senttinen ja 102-kiloinen vahva jässikkä. Viime kaudella Davis pelasi BC Nokiassa 27 ottelussa. Niissä hän teki 11,7 pistettä (2p 62,9 %, 3p 35,5 %) ja poimi 7,9 levypalloa. Ennen siirtymistä BC Nokian riveihin, Davis pelasi divari B:ssä yhdeksän ottelua Raholan rivissä (22,6/14,3).
Kausilla 2016-2017 ja 2017-2018 Davis pelasi yliopistokoripalloa Troyn yliopistossa (NCAA DI). Kahden yliopistokauden aikana pelejä tuli 68 kappaletta ja niissä syntyi 6,5 pistettä ja näppeihin tarttui 4,2 levypalloa ottelua kohden.
Davis saapui Kauhajoelle torstaina Saksasta ja hän pelaa viikonlopun kotiharjoitusturnauksessa. Davisin sopimuksessa on koeaika.
– Odotamme Juanin tuovan meille lisää urheilullisuutta ja levypallovoimaa isoon päähän, Karhun päävalmentaja Janne Koskimies kertoo.
– Viime kaudella hän pärjäsi rookie-pelaajana Korisliigassa hyvin, joten on mielenkiintoista nähdä hänet nyt hyvin erilaisessa joukkueessa kuin mitä BC Nokia oli. Saimme vahvat suositukset, että kyseessä on fiksu kaveri, joka pelaa aina 100-prosenttisesti joukkueelle, Koskimies jatkaa.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?