Susijengi kaivautui vaikeimman kautta voittoon Fribourgissa
Kuten niin monta kertaa aiemminkin, Susijengi syttyi peliin jouduttuaan selkä seinää vasten. Sveitsi oli jo vasaroimassa nauloja sunnuntain EM-karsintavieraansa arkkuun, kun Susijengi löysi asemansa puolustuspäässä ja Sasu Salin heittojyvänsä. Susijengi kaivautui lopulta 18 pisteen takaa-ajoasemasta tuiki tärkeään 69-64 (21-36)-vierasvoittoon.
Susijengin kapteeni Shawn Huffin mukaan joukkue pystyi kasaamaan itsensä heikon alun jälkeen.
– En tiedä oltiinko me Serbia-pelin jälkeen jotenkin huonolla jalalla liikkeellä vai mitä, mutta oli tosi vaikea saada hommaa toimimaan. Lopulta kun kerättiin itsemme ja maltettiin pelata tilanne kerrallaan, alkoi peli sujua ihan eri tavalla, Huff (2/7) arvioi kokonaiskuvaa Susijengin tiedotteen mukaan.
Susijengin suureksi sankariksi nousi Salin, joka upotti peräti 19 pistettä tauon jälkeen ja sai tuskanhien kihoamaan sveitsiläisten ohimoille joka kerta skriinin takaa juostessaan. Urotekoihin ylsi kuitenkin useampi ryhmän jäsen.
Matti Nuutinen sitoi pelätyn Patrick Baldassaren (10/6), Ilari Seppälän pelirohkeus kasvoi yhtenään pelin edetessä. Seppälä onnistuikin kahdesti korinteossa vahvoilla ajoillaan sveitsiläispuolustuksen ytimeen viimeisellä puolitoistaminuuttisella. Susijengin sisäpuolustuksen lukkona otti puolestaan isännän elkein paikkansa Alexander Madsen (8/10/2 blokkia).
– Sveitsi oli ekalla puoliskolla hyvä, mutta me puolestaan todella huonoja. Vedettiin vapaat kolmoset ohi ja vapaat layupit ohi. Tauolla päätettiin, että otetaan ne heitot mitkä tulee, mutta laitetaan ne sisään ja samalla nostettiin intensiteettiä pakissa, Madsen arvioi.
– Ei se epäselväksi jäänyt, että Sasu meidät nosti hyökkäyspäässä mukaan peliin. Sveitsi kyllä teki meille myös palveluksen vapaaheittoviivalta (14/31). Hyvä, että oli tuo kuudes pelaaja häiritsemässä heitä vapariviivalla, jatkoi Madsen nostaen lippaa Fribourgin illassa ulvoneelle satapäiselle suomalaisfanien laumalle.
Susijengin varsinainen jokerikortti oli kuitenkin ensimmäisen EM-karsintaottelunsa pelannut 21-vuotias Edon Maxhuni (3/3/5 syöttöä).
Vaikka korintekijänä tunnetun Maxhunin heittojyvä ei ollut parhaimmillaan (pelitilanneheitot 1/7), hän toi Susijengin hyökkäykseen paljon kaivattua liikettä, puhkoi sveitsiläispuolustusta läpiajoillaan ja merkkautti joukkueensa ylivoimaisesti parhaan +/- -lukeman, +17, vain neljässätoista peliminuutissa.
Maxhuni saalisti sveitsiläisille uhrautuvalla puolustuksellaan myös kolme hyökkääjänvirhettä ja onnistui korinteossa tärkeimpään mahdolliseen aikaan päätösneljänneksen puolivälissä, kun Susijengin korinteko sakkasi hetken hurmion jälkeen.
– Minun duuni tässä jengissä on tuoda nuorena pelaajana energiaa kentälle ja tehdä se mahdollisimman hyvin. Tuntuu tosi hyvältä saada voitto tuollaisen uurastuksen päälle, aivan uskomaton fiilis, Maxhuni iloitsi matsin jälkeen.
– Olen tuntenut tämän kaverin 16 vuotta ja tiedän yhden jutun: oli tilanne mikä tahansa, se ei pelkää. Se on aina valmis pelaamaan, Huff ylisti nuorta joukkuetoveriaan pelin jälkeen.
Susijengi jatkaa EM-karsintojaan 27.11., jolloin kisaisäntiin lukeutuva Georgia saapuu Espoo Metro Areenalle. Marraskuun karsintaikkunan toisessa ottelussa Susijengi haastaa Serbian Belgradissa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla