Susijengin apuvalmentajalle jatkosopimus seurajoukkueen kanssa – ”Tietynlainen unelmien täyttymys”

Tammikuun lopussa SIG Strasbourgin päävalmentajaksi nostettu lappeenrantalaislähtöinen Lassi Tuovi, 33, on solminut joukkueensa kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Tuore sopimus pitää Tuovin Strasbourgissa ja Ranskan Pro A -liigassa kevääseen 2022 asti.
SIG Strasbourgia vuosikausien ajan ansiokkaasti valmentanut Ranskan maajoukkueluotsi Vincent Collet erotettiin joukkueen ajauduttua keskitalvella syvään tappiokierteeseen. Kolmatta kauttaan Strasbourgin apuvalmentajana urakoinut Tuovi ehti valmentaa joukkuetta maajoukkueikkuna mukaan lukien runsaan viiden viikon ajan ennen kuin koronapandemia pakotti Pro A:n tauolle.
– Pitää olla otettu siitä, että pystyi vakuuttamaan seurajohdon osaamisestaan näin lyhyessä ajassa. Lähtötilanne oli vaikea, koska meneillään oli pitkä tappioputki emmekä päässeet harjoitussaliin juuri lainkaan, sillä pelasimme Pro A:n kanssa rinta rinnan FIBA Mestarien Liigan päätöskierroksia. Pystyimme kuitenkin noukkimaan neljästä Pro A:ssa pelaamastamme ottelua kaksi voittoa, mikä käänsi kelkan, Tuovi tiivistää alkuvuoden annin Koripalloliiton tiedotteessa.
– Ennen kaikkea olen tyytyväinen siihen, miltä joukkueen peli-ilme ja tekeminen näiden parin viikon aikana näyttivät. Suurin syy siihen tietysti oli se, että joukkue ryhmittyi ajatusteni taakse ja taisteli kentällä.
Tilanne Ranskassa odottava, Tuovilla selkeät suunnitelmat jatkoon
Pro A -liiga määrättiin tauolle vajaa kuukausi sitten ja kahden voittonsa jälkeen Strasbourg kohosi sarjataulukossa 10. sijalle, kahden voiton päähän viimeistä pudotuspelisijaa isännöivästä Limogesista.
Takaisin tositoimiin pääsemisestä ei Tuovi – eikä kukaan muukaan – osaa sanoa mitään varmaa.
– Koriksen suhteen tilanne täällä on seisahtunut, kuten kaikkialla muuallakin, eikä kukaan tiedä, mitä tapahtuu jatkossa. Kaikki kuitenkin ymmärtävät, että etenkin täällä Ranskan suurimmassa koronaviruspesäkkeessä mennään terveys edellä, Tuovi kommentoi.
– Kausi on virallisesti tauolla, joten tässä ei auta muu kuin katsella pelivideoita ja kysellä pelaajien kuulumisia. Etävalmennus on tässä lajissa tietysti hyvin hankalaa.
”Onhan tämä unelmien täyttymys”
Vaikka pelikauden 2019-20 jatkumiseen Tuovi ei tahdo ottaa kantaa, tulevan 2020-21-kauden rakentamiselle hänellä on selkeät suuntaviivat.
– Rekrytointiprosessi on äärimmäisen ratkaiseva. Kauden aikana pystyy tekemään paljon kaikkea, mutta rekrytoinnin virheitä on lähes mahdoton muuttaa. Olot ovat poikkeukselliset, mutta onpahan aikaa katsella ja valmistella.
Tuovi uskoo saavansa työhönsä tukea Strasbourgin viime viikolla kiinnittämästä italialaisesta urheilutoimenjohtajasta Nicola Alberranista.
– Alberrani aikaansai vahvan kulttuurimuutoksen Avellinossa ja hän on kotimaassaan hyvin arvostettu. Saamme seuralta mahdollisuuden lähteä rakentamaan joukkuetta totaalisen tyhjältä pöydältä, paljastaa Tuovi.
– Onhan tämä diili tietynlainen unelmien täyttymys, mutta toisaalta olen aina ollut kova unelmoimaan ja unelmointi varmasti jatkuu myös tulevaisuudessa. Kannattaa unelmoida isosti ja tehdä töitä, että unelmat toteutuisivat.
Isoihin saappaisiin jo nuorena
Pelaajauransa päätyttyä varhaiseen loukkaantumiseen debytoi Lassi Tuovi kasvattajaseuransa Lappeenrannan NMKY:n miesten edustusjoukkueen valmennusjohdossa kaudella 2007-08. Tuovi toimi LrNMKY:n apuvalmentajana Mika Turusen ja Jarmo Laitisen alaisuudessa vuosina 2007-11 ja pääsi juhlimaan vuoden 2008 Suomen cupin mestaruutta.
Tuovi nimettiin Namikan päävalmentajaksi syksyllä 2011 vasta 24-vuotiaana. Tuovi luotsasi Namikaa Korisliigassa 2011-14.
Kaudeksi 2015-16 Tuovi siirtyi Turkin liigan Besiktasin apuvalmentajaksi Henrik Dettmannin vanavedessä. Turkista tie vei Ranskaan SIG Strasbourgin apuvalmentajanpestin (2016-17) kautta Gravelines-Dunkerquen apuvalmentajaksi (2017-18) ja takaisin Strasbourgiin (2018-). Tuovi juhli Strasbourgissa Ranskan cupin mestaruutta 2018.
Susijengin valmennusjohtoon Tuovi on kuulunut kesästä 2010 lähtien. Tuovilla on takanaan Susijengin kanssa neljät EM-kisat (2011, 2013, 2015, 2017), yhdet MM-kisat (2014), yhdet EM-karsinnat (2012) sekä yhdet MM-karsinnat (2017-19).
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Tuomas Iisalon Memphis kesti – mukana pudotuspeleissä
- Lauri Markkanen innostaa – EM-kisoihin myyty paljon lippuja
- Tämä joukkue haastaa Tuomas Iisalon
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Tuomas Iisalon Memphis kesti – mukana pudotuspeleissä
- Lauri Markkanen innostaa – EM-kisoihin myyty paljon lippuja
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio