BC Nokia hankki vahvistuksen Divarista
Aiemmin tällä kaudella Forssan Koripojissa Divisioona B:tä pelannut yhdysvaltainen Gokul Natesan, 26, vahvistaa loppukauden BC Nokiaa. 194-senttinen Natesan oli Divisioona B:ssä pistetilaston kärkinimi.
Natesan ehti edustaa FoKoPoa 16 ottelun verran 30,0 pisteen, 5,5 levypallon, 6,0 syötön ja 5,3 riiston keskiarvoilla. Piste-, riisto- ja tehokkuustilastoissa Natesan oli koko sarjan ykkönen.
– Olen iloinen, että Gokun liittyy joukkueeseen. Me ehdottomasti olemme tarvinneet yhden lisäpelaajan. Sen perusteella, mitä olen ehtinyt näkemään, niin uskon, että hän pystyy auttamaan meitä. Saimme myös paljon kehuja hänestä persoonana ja kuinka hyvin hän tulee toimeen joukkuekavereidensa kanssa, mikä on myös tärkeää, BC Nokian päävalmentaja Greg Gibson kommentoi BC Nokian tiedotteessa.
Natesan pelasi yliopistouransa NCAA:n kakkostasolla Colorado Minesissa ja pelannut ammattilaisurallaan Australiassa ja Ukrainassa ennen Suomeen tuloa. Ammattilaisuransa hän aloitti Länsi-Australian puoliammattilaissarja SBL:ssä vuonna 2018, minkä jälkeen hän siirtyi Ukrainan pääsarjaan harkovalaiseen BC Politekhnikiin kaudeksi 2018/19.
Kaudelle 2018/20 Natesanilla oli sopimus Australian NBL1:ssä pelaavan Albury Banditsin kanssa, mutta kausi peruttiin koronaviruspandemian vuoksi.
Natesan pelaa ensimmäisen ottelunsa BC Nokian paidassa jo tänään Helsinki Seagullsia vastaan.
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta