Cleveland Cavaliersin laituri Kevin Love on ollut NBA-fanien kritiikin ja naurun aihe maanantaista lähtien, kun mies teki erikoisen virheen ottelussa Toronto Raptorsia vastaan. Raptorsin korin jälkeen tuomari heitti pallon Lovea kohti, joka löi pallon turhautuneena kentän puolelle. Raptorsin pelaajat olivat tilanteessa hereillä ja joukkue sai ilmaisen kolmosen ennen kuin Cavaliersin pelaajat ehtivät reagoimaan tilanteeseen.

Bleacher Report

@BleacherReport
What is Kevin Love doing 😅

Jos et näe julkaisua, voit katsoa sen täältä.

Tilanne tapahtui Cavaliersille pahassa paikassa, kun joukkue oli kolmannen neljänneksen loppupuolella vain kuusi pistettä Raptorsia perässä. Cavaliers hävisi ottelun lopulta pistein 112-96 (49-48). Love selitteli tapaustaan lähes 13 minuutin ajan medialle keskiviikkona.

– Se ei ollut minunlaistani. Pyydän anteeksi siitä hetkestä. Siinä hetkessä olin turhautunut monesta asiasta, fanien pettämisestä, loukkaantumisista kärsimisestä, tuomareista ja joukkuekavereiden poissa olemisesta. Olin turhautunut ja se purkautui tuolla tavalla. Tarkoitukseni ei ollut loukata tätä lajia. Tarkoitukseni ei ollut edes lyödä koko hemmetin palloa kentälle, Love kertoi.

Viisinkertainen tähdistöottelupelaaja pelaa tilastollisesti heikointa kauttaan. Mies on tehnyt tällä kaudella 11,4 pistettä ja 6,6 levypalloa per ottelu. Love oli vielä muutama vuosi sitten Cavaliersin avainpelaajia ja mies oli mukana voittamassa joukkueen historian ensimmäistä mestaruutta vuonna 2016. 32-vuotias pelaaja ei kuitenkaan tunnu sopivan jälleenrakentavan joukkueen tulevaisuuden suunnitelmiin. Lovella on kuitenkin vielä tämän kauden jälkeen kaksi vuotta jäljellä rahakasta sopimusta, joka on pitänyt miehen poissa siirtokeskusteluista. Mies itse vakuuttaa olevansa sitoutunut pelaamaan Clevelandissa.

– Minä rakastan Clevelandia. Minä rokkaan Clevelandia kuolemaani asti. Minä rakastan rooliani nuoren joukkueen auttamisessa. Tällä tapauksella ei ollut mitään tekemistä valmentajien tai pelaajien kanssa. Minä rakastan niitä tyyppejä ja minä rakastan Clevelandia. Minua ei kiinnosta, mitä ihmiset ajattelevat minusta tai mitä he näkevät minussa. Minulle on väliä sillä, mitä joukkuekaverini ajattelevat minusta ja mitä organisaatio ajattelee minusta. Voin elää rauhassa tietäen, että he arvostavat minua ja minä arvostan heitä, Love kertoi medialle.

Keskiviikkoisessa ottelussa Orlando Magicia vastaan Love sai vaihtelevan reaktion kotiyleisöltä, kun miehen nimi esiteltiin. Vaikka joukkueen fanit ovat turhautuneita Loven käytöksestä, Cavaliersin valmentaja JB Bickerstaff ei ollut kovin huolissaan pelaajansa tilanteesta.

– Hän myönsi virheensä ja otti vastuun niskoilleen niin kuin oletinkin Keviniltä. Minulla oli pitkä keskustelu Kevinin kanssa tänä aamuna ja Kevinillä oli pitkä keskustelu joukkuekavereidensa kanssa tänä aamuna, Bickerstaff kertoi.

Itäisen konferenssin kolmantenatoista oleva Cavaliers on käytännössä ulkona pudotuspeleistä, jollei joukkue tee ihmenousua kauden loppuun mennessä. Joukkue on jäämässä pudotuspelien ulkopuolelle kolmantena kautena perättäin. Nähtäväksi jää kuuluuko ikääntyvä Love joukkueen tulevaisuuden suunnitelmiin.