Sudenpentujen MM-unelma jäi yhden voiton päähän
Helsingin URHEA-hallissa pidettävät 16-vuotiaiden tyttöjen MM-karsinnat päättyivät tänään, kun päätösottelussa Suomi hävisi Kreikalle 58-54 (26-22). Suomi olisi voitolla edennyt MM-kisoihin, mutta jäi keskinäisten otteluiden vertailussa lohkokolmoseksi.
Suomi sai kehnon aloituksen otteluun, kun Sudenpennut sai Kreikan puristuksessa aikaan vain 4 pistettä ensimmäiseen kymmeneen minuuttiin. Puoliaikaan mennessä Suomi oli iskuetäisyydellä, pääsi toisella puoliajalla rinnalle, ja parhaimmillaan ohitse, mutta Kreikka oli ratkaisuhetkillä varmempi.
– Tämä ei tietenkään ollut mieluinen tai odotettu päätös tälle tarinalle, mutta vaikeata tämä koko viikko on ollut. Jos suhteuttaa siihen, mitä kaikkea tämän viikon aikana on tapahtunut, niin on uskomatonta, että pääsimme viimeisellä minuutilla vielä kamppailemaan MM-kisapaikasta, Suomen päävalmentaja Jussi Räikkä aloitti Koripalloliiton tiedotteessa.
– Ensimmäisellä erällä jäimme telineisiin. Kun katsoin meidän pelaamista, niin olin täysin varma, ettei pystytä ja ei löydy energiaa. Olin varma, että eväät on syöty, mutta jotenkin pääsimme peliin ihmeellisellä tavalla.
Suomen pistekärki oli jälleen Elina Aarnisalo (19/3/3 syöttöä), joka johdatti Suomen kiriä viimeisten parin minuutin aikana. Aarnisalo pääsi ajoillaan toistuvasti vapaaheittoviivalle, mikä antoi vielä Suomelle mahdollisuuden taistella voitosta.
Aarnisalo valittiin MM-karsintalohkon arvokkaimmaksi pelaajaksi eli MVP:ksi.
Wilma Tuomi oli 11 pisteen ja 11 levypallon tupla-tuplalla Suomen toiseksi paras pistenainen.
Kreikan pistekolmikon muodosti Ioanna Stefanaki (16/4/4 syöttöä), Sofia Stamataki (15/7/4) ja Domna Mantzou (12/7).
Karsintalohkosta MM-kisoihin etenivät Ranska ja Saksa.
Suomi läpikävi monenlaisia vaikeuksia turnauksen muodossa. Yksi merkittävimmistä oli alkuturnauksen kolme loukkaantumista, joiden takia Sudenpennut pelasi valtaosan karsinnoista yhdeksällä pelaajalla.
– Jos joku ajattelee, että joidenkin pelaajien olisi pitänyt suoriutua paremmin tai antaa enemmän tämän viikon aikana, niin se ajatus on epäreilu. Ne, jotka eivät ole joukkueen sisällä, eivät voi ymmärtää, mitä kaikkea joukkue on käynyt lävitse viimeisen kahden viikon aikana, ja erityisesti viimeisen viikon.
– Väitän, ettei yksikään muu joukkue olisi pystynyt tässä henkisessä ja fyysisessä kuormassa pääsemään siihen tilanteeseen, että he pelaavat MM-kisapaikasta viimeisenä päivänä. Nämä ovat suorituksia, jotka ovat enemmän kuin tulos. Ne luovat sitä tarinaa, että seuraavaksi, kun näillä pelaajilla on vastaava mahdollisuus, he ovat valmiimpia siihen tarttumaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen loisti NBA:ssa
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä