Susijengin suurlupaus siirtyy Saksaan – ”Juuri sopiva minulle tähän vaiheeseen”
Susijengin nuoreen kalustoon lukeutuva Lahti Basketball Junioreiden kasvatti, viime kaudella Lassi Tuovin valmentamaa SIG Strasbourgia edustanut 206-senttinen ja 21-vuotias Luukas Vaara, vaihtaa seuraa.
Vaaran uusi työnantaja on Saksan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla, Pro A:ssa, pelaava Phoenix Hagen.
– Kävin pari viikkoa sitten Hagenissa tekemässä workoutin ja tykkäsin todella paljon valmentajasta (Chris Harris) ja joukkueen ilmapiiristä. Kun Hagen halusi minut riveihinsä, oli sopimus helppo tehdä, Vaara kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa yksivuotista sopimustaan saksalaisjoukkueeseen, joka jäi täpärästi Pro A:n pudotuspelien ulkopuolelle 17 voitollaan 32 ottelusta.
– Rooli ensimmäiselle ammattilaisvuodelleni tulee olemaan kakkossentterin paikka, jonka uskon olevan juuri sopiva minulle tähän vaiheeseen. Minulle tärkeintä on päästä pelaamaan yhdessä joukkueessa ja roolissa ja uskon, että tulee hyvä kausi.
Vaara siirtyi kotimaan kamaralta ulkomaille viime kaudeksi tehtyään sopimuksen Lassi Tuovin valmentaman SIG Strasbourgin kanssa. Vaaran kausi oli kuitenkin monien loukkaantumisten myötä epäonninen.
– Loukkaantumisia oli ihan sumaksi asti, mutta Strasbourg oli hieno, organisaatio vaikuttava ja kokemus muuten hyvä. Tuntui hyvä oppia ottamaan vastuuta omasta treenaamisestaan ja kehityksestään ja myös kentän ulkopuolisista asioista, hän kommentoi.
– Kunto on monien loukkaantumisten jälkeen jo paljon parempi ja nyt haetaan pelituntumaa Susijengin Open Gymissä. Menee aikansa, että saa tuntuman takaisin, mutta tähtäin on siinä, että ollaan uuden seurajoukkuekauden alussa iskussa.
Vaara pelasi viime kaudella yhden ottelun Ranskan pääsarjassa ja nosti siinä kaksi pistettä ja kaapi neljä levypalloa. Edellisellä kaudella Divari A:ssa Vaara merkitsi HBA-Märskylle 7,6 pistettä ja 4,5 levypalloa ottelua kohden.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja