Tyttöjen U18-maajoukkue taisteli ansiokkaasti Espanjaa vastaan – MM-kisapaikka vielä mahdollinen
Kreikan Iraklionissa pelattavissa 18-vuotiaiden tyttöjen A-divisioonan EM-kisojen puolivälierissä Espanja oli loppuhetkillä Suomea parempi ja nappasi välieräpaikan 63-52 (29-29) -voitolla. Sudenpennuille jäi vielä tavoiteltavaa, kun seuraavassa pelissä panoksena on paikka ensi kesän 19-vuotiaiden MM-kisoihin.
Joukkueet etenivät miltei kori korista 37,5 minuuttia ottelusta, kunnes Espanja sai pienen yliotteen. Sudenpennuille sattui musta hetki – muutama huolimaton puolustus ja pari huolimatonta menetystä – minkä vuoksi Espanja vetäisi eron ensin viiteen pisteeseen ja vielä viimeisen minuutin aikana loppulukemiin.
Erityisesti Espanjan Elena Buenavida Estevez (23/1) oli vauhdissa ratkaisuhetkillä. Espanjalaisten pisteistä vastasi myös Carla Brito (16/11).
– Harmituksen päällä on iso ylpeys tästä joukkueesta. He uskoivat siihen, että voimme pärjätä jättiläistä vastaan. Pelaajat ostivat meidän pelisuunnitelman ja toteuttivat sitä säntillisesti molemmissa päissä kenttää, Suomen päävalmentaja Jussi Laakso aloitti Koripalloliiton tiedotteessa.
– Menetykset olivat tänään meidän turma. Niitä tuli liikaa ja Espanja pääsi juoksemaan helppoja koreja. Viisi vastaan viisi pelaamisessa, mihin pyrimme heidät pakottamaan, olimme mielestäni tänään parempi joukkue. Sanat ei riitä kuvaamaan kuinka ylpeä olen näiden nuorten naisten esityksestä.
Suomen pisteistä vastasi tuttu kolmikko Elina Aarnisalo (14/5/3 syöttöä), Meri Kanerva (12/0) ja Elsa Lemmilä (11/15/3 syöttöä/3 torjuntaa). Onnistujat eivät jääneet siihen, kun muun muassa Wilma Tuomi (5/1) teki hartiavoimin töitä puolustuksessa ja Albina Syla (8/5/2 torjuntaa) määräsi korin läheisyydessä.
Tappio tarkoittaa Suomen osalta, että mitalipelit jäävät sivusuun. Panoksena on kuitenkin MM-kisapaikka ensi kesän 19-vuotiaiden tyttöjen MM-kisoihin, jotka pidetään Espanjassa. Kun emäntämaa eteni neljän parhaan joukkoon, niin EM-kisojen viidenneksi ja kuudenneksi sijoittuneet saavat kisapaikan.
– Meillä on nyt yksi välipäivä, jonka jälkeen vastaan tulee joko Italia tai Ranska. Panoksena MM-kisapaikka. Turnaus ei todellakaan lopu tähän.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- Mikael Jantuselta vahvaa jälkeä Euroliigassa
- Miikka Muurinen nähtiin Euroliigassa
- Suomalaispelaaja siirtyy Bundesliigaan
- NBA-koripallo sai Suomessa uuden kodin
- Kevin Durant teki sopimuksen – häviää Lauri Markkaselle
- Miikka Muurinen sai vastuuta – pisteet vähissä
- Lauri Markkanen aloitti NBA:ssa räväkästi
- NBA on melkoisen skandaalin kourissa
- Miikka Muurinen heitti pinnan sarjajumboa vastaan
- NBA:n paras pelaaja veti lopulta pidemmän korren