Lassi Tuovi piti MM-kisoja opettavaisena – ”Yksi tärkeä rajapyykki nuorelle miehistöllemme”
Susijengi päätti MM-kisat kaatamalla Venezuelan 90-75. Näin ollen Susijengin saldoksi jäi kolme tappiota ja kaksi voittoa.
Susijengi oli selkeä ennakkosuosikki Venezuelaa vastaan, mutta kokenut joukkue osoitti sinnikkyytensä. Lopulta Susijengin laatu oli kuitenkin parempi.
– Tällaisessa ottelussa pitää olla kärsivällinen. Tiesimme, että Venezuela tulee joka kerta lujaa takaa ja he upottivat viisitoista kolmosta erinomaisin tarkkuuksin (47%), päävalmentaja Lassi Tuovi kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Kovassa alkulohkossa Suomen peli oli vielä pahasti hakemista, mutta jatkolohkossa peli alkoi rullata ihan eri ilmeellä. Samalla Suomi sai varmistettua ensi kesäksi olympiakarsintapaikan. Samalla nuorehko joukkue sai paljon oppia tulevaa varten.
– Pelasimme kuitenkin mielestäni tänään turnauksen parhaan puolustuspelimme. Saatuamme puolustuksen kuntoon löysimme itseluottamusta pelata meidän koripalloamme aivan kuten viimeksi Kap Verdeä vastaan. Tämä oli iso voitto meille, jälleen yksi tärkeä rajapyykki meidän nuorelle miehistöllemme ja otamme tästä turnauksesta mukaan ison annoksen kokemusta.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- NBA:n supertähteä uhkaa mahalasku
- Peli-Karhut hyvin lähellä mestaruutta
- Detroit sai koneensa käyntiin
- NBA-legendat kritisoivat Kevin Durantin tekemistä
- Phoenix Sunsin tähti haukkui tuomarit pystyyn
- 17 vuotta ja 11 kuukautta – NBA-seura rikkoi kirouksensa
- Yle: Lauri Markkanen nosti esiin Utah Jazzin ongelman – tämä puuttuu joukkueesta
- MM-koris tekee paluun Eurooppaan
- Susijengin huippulupaus siirtyy Yhdysvaltoihin
- Video: Miikka Muurinen kiusasi toimittajaa
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- San Antonio Spursille erittäin huonoja uutisia
- Victor Wembanyaman pudotuspelidebyytti – aivan käsittämätön pelaaja
- NBA-legendat kritisoivat Kevin Durantin tekemistä
- Yle: Lauri Markkanen nosti esiin Utah Jazzin ongelman – tämä puuttuu joukkueesta
- Awak Kuier koki pettymyksen
- 17 vuotta ja 11 kuukautta – NBA-seura rikkoi kirouksensa
- Olisiko Luka Doncic ansainnut olla MVP-kandidaattien joukossa?