Susiladies-tähti sopimukseen Saksan mestarin kanssa
Keväällä Saksan mestaruutta juhlinut Linda-Lotta Lehtoranta, 31, on tehnyt jatkosopimuksen Rutronik Stars Kelternin kanssa. Bundesliigan lisäksi Eurocupia pelaavassa Kelternissä nähdään tällä kaudella siis kaksi suomalaispelaajaa, kun joukkueessa on jo ennestään Elina Koskimies.
Lehtoranta pelasi Kelternin riveissä jo eilen, kun hallitseva mestari avasi runkosarjaurakkansa pisteen voitolla TK Hannoverista. Joukkueet kohtasivat toisensa keväällä Bundesliigan loppuotteluissa, jotka Keltern vei otteluvoitoin 3-0.
Lehtoranta siirtyi Kelterniin helmikuussa, mitä ennen hän pelasi Peli-Karhuissa Korisliigaa. Lehtorannalla on käynnissä jo kolmas kausi, jona hän edustaa Kelterniä. Hän pelasi Kelternissä myös kaudella 2015-16.
Suomessa Lehtoranta on voittanut Suomen mestaruuden viidesti, minkä lisäksi hänet on valittu naisten Korisliigan vuoden pelaajaksi kerran ja vuoden puolustuspelaajaksi kolmesti.
Naisten maaotteluita Lehtoranta on pelannut kokonaisuudessaan jo 81 kappaletta.
Lähde: Koripalloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta