Lauri Markkasen joukkuekaverilla uskomaton jouluihme – etsi tuntikausia omistajaa yksinäiselle koiralle
Lauri Markkasen joukkuekaveri Kelly Olynyk koki todellisen jouluihmeen, kun hän urhoollisesti etsi tuntikausia koiralle oikeaa omistajaa.
Olynyk lensi vaimonsa luokse Austiniin, josta pariskunta jatkoi vuokra-autolla matkaa kohti San Antoniota, jossa Utah pelasi tapaninpäivänä. Olynykit lensivät muun joukkueen edeltä, jotta saisivat viettää hieman keskinäistä aikaa yhdessä.
Kun he saapuivat 12 tunnin ajomatkan jälkeen San Antonioon, päättivät he piipahtaa lounaalla. Samalla he näkivät ravintolan parkkipaikalla yksin käyskentelevän koiran.
– Vaimoni on valtava, valtava koiraihminen. Hän rakastaa kaikenlaisia koiria, hänen on pakko saada silittää niitä. Hän on yksi sellaisista henkilöistä. Joten, kun hän näki tämän koiran, hänellä oli kaikki pelissä, Kelly Olynyk kertaa tarinan lähtökohtia Salt Lake Tribunen haastattelussa.
Olynykit kyselivät lähellä olleilta ihmisiltä kenen koira mahtaisi olla, mutta kukaan ei tiennyt. Joten he lähtivät etsimään koiralle paikkaa, johon sen voisi viedä.
He löysivät kolme koirakotia, mutta kaikki olivat joulun aikaan kiinni. Lisäksi yksi koirahotelli ei suostunut ottamaan koiraa majoitettavakseen. Lopulta Olynykit päättivät viedä hänet eläinklinikalle, jossa he löysivät koirasta sirun. Mikrosirussa oli kaikki omistajan tiedot.
Seuraavaksi Olynykit yrittivät tavoittaa sirussa olevaa naista puhelimitse ja viestein, mutta numero ei ollut enää voimassa. Lopulta he ajoivat osoitteeseen, mutta talossa oli uusi asukas, joka oli asunut siinä jo viimeiset neljä vuotta.
Jacky yritti tavoitella ja etsiä naista sosiaalisen median kautta jättäen viestejä jopa hänen ystävilleen ja seuraajilleen. Mistään ei kuulunut minkäänlaista vastausta.
Olynykit päätyivät viemään koiran omaan hotellihuoneeseensa, vaikka koirat eivät olleet hotellissa sallittuja.
– Kävelimme sisään tämän koiran kanssa ja esitämme, kuin olisimme tietävinämme mitä teemme ja menemme vain suoraan huoneeseemme, Olynyk kertaa tapahtumaa.
Olynykit ottavat koiran mukaansa jouluillalliselle ja Harvey-niminen koira loikoili tyytyväisenä vieressä pariskunnan nauttiessa ateriaa.
He yrittivät etsiä koiralle myös tilapäismajoitusta, joka tutun tutun kautta olisi järjestynytkin, mutta koira karkasi takapihalta Olynkien lähdettyä paikalta. He löysivät koiran keskeltä tieltä ja poimivat hänet taas kyytiin.
Kun he olivat palaamassa hotelille, Jackie saa puhelinsoiton. Langan toisessa päässä oli nainen, joka kertoi olevansa mahdollisesti koiran omistaja. Olynykyt ajoivat naisen kotiin ja koira sekä omistaja kokivat iloisen jälleennäkemisen.
Jouluihmeen taakse kätkeytyi todella traaginen tarina, kun Harvey oli varastettu omistajaltaan yli neljä vuotta aiemmin. Nainen oli jättänyt Harveyn hoitoon koiranulkoiluttajalle, joka oli varastanut koiran.
– Saatoimme heidät yhteen yli neljän vuoden erossa olon jälkeen! Se oli kuin 12-tuntinen jouluputki, jossa pidimme huolta koirasta, Olynyk naurahtaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Miikka Muurinen
- Lauri Markkanen
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa