NBA:n surkein joukkue jakoi potkut
NBA-seura Detroit Pistons on antanut potkut General Managerilleen Troy Weaverille.
Syynä potkuihin oli luonnollisesti seuran heikko menestys. Pistons oli tällä kaudella NBA:n kehnoin joukkue voitettuaan 82 ottelustaan vain 14.
Menestystä Pistonsille ei lupailtu, mutta tulokset alittivat silti kaikki odotukset. Weaver oli toiminut tehtävässään kolmen vuoden aikana ja Pistonsin omistajat olettivat, että menestyskäyrä kääntyisi tällä kaudella nousuun.
Weaver aloitti Pistonsissa 2020. Hänen vajaat neljä vuotta kestäneellä GM-kaudellaan Pistons voitti vain 74 ottelua 328:sta. Saldo oli todella heikko.
Seuran päävalmentaja ei saanut kuitenkaan kenkää. Weaverin vuosi sitten päävalmentajaksi pestaama Monty Williams saa jatkaa tehtävässään.
Pistonsissa pelaa vuoden 2021 ykkösvaraus Cade Cunningham. Joukkueen nuoria kärkipään varauksia ovat myös Killian Hayes, Jaden Ivey ja Ausar Thompson. Nuorella pelaajamateriaalilla Williamsilla pitäisi olla kohtuulliset rakennuspalikat seuran tason nostamiseksi huomattavasti parempaan.
Pistons on voittanut NBA-mestaruuden 1989, 1990 ja 2004. Vuonna 2005 se hävisi finaalit seiskapelissä San Antonio Spursille. Sen jälkeen menetyskäyrä kääntyi hiljalleen alamäkeen. Vuoden 2009 jälkeen Pistons on pelannut pudotuspeleissä vain 2016 ja 2019. Molemmilla kerroilla noutaja tuli ensimmäisellä kierroksella suoraan neljässä ottelussa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura