Kataja Basket hakee ainakin kahta vahvistusta
Kuva: Juha Tamminen
Tulevaan kauteen valmistautuvan, ulkomaalaispelaajia vaille valmiin Joensuun Kataja Basketin valmennuskaksikko Jukka Toijala – Petri Jaakkola on juuri kotiutunut Las Vegasiin suuntautuneelta pelaajatarkkailumatkalta.
Kataja Basketin ulkomaalaisvahvistusten määrä riippuu ainakin tässä vaiheessa viime kaudella erinomaisia otteita etenkin kansainvälisissä peleissä esittäneen Antti Kanervon mahdollisesta siirtymisestä ulkomaille. Kanervon viime torstaina allekirjoittama jatkosopimus sallii siirron 15. syyskuuta saakka.
– Jos kaikki pelaajat ovat terveitä, ei pitkäaikaispotilaita, ja jos Antti ei saa töitä Suomen ulkopuolelta niin on hyvin todennäköistä että lähdemme kauteen kahdella vahvistuksella. Kauden mittaan on sitten mahdollista tarkistaa tilannetta ja reagoida mahdollisiin loukkaantumisiin kolmannen vahvistuksen myötä.
– Haemme on sisäpelaajaa sekä isoa laituria. Mahdollisen kolmannen vahvistuksen pelipaikkaan vaikuttaa sitten Antin tilanne sekä mahdolliset loukkaantumiset, Toijala selvittää Katajan verkkosivuilla.
Pelaajatyypit uusiksi ulkomaalaisvahvistuksiksi ovat selvillä, mutta varsinainen tarjouskierros odottaa vielä alkamistaan.
– Näimme pari todella mielenkiintoista rookie-pelaajaa, joiden uraa on mielenkiintoista jatkossa seurata. Voi olla, että tulevaisuudessa joku näistä pelaajista on suuremman kiinnostuksen alla. Nyt haussa on kuitenkin pääsääntöisesti vähän enemmän kokemusta omaavia pelureita, Toijala sanoo.
– Tässä vaiheessa on vielä viimeinen kartoitusvaihe käynnissä ja on vielä aikaista sanoa, tarttuuko juuri tältä reissulta pelaajia haaviimme. Potentiaalisten vahvistusten ryhmään kuuluu toki pelaajia myös tältä reissulta, mutta lopulliset päätökset ja tarjoukset ovat vielä tekemättä.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Salon Vilpas: Onko otteluruuhka liikaa?
- Kommentti: Lahti Basketball teki täysin väärän valinnan
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin