Kouvoille kaksi tappiota Saksan leiriltä

Kouvot pelasi Etelä-Saksassa kaksi harjoitusottelua paikallisia joukkueita vastaan. Saldona matkalta oli kaksi tappiota, mutta tärkeää yhdessäoloaikaa joukkueelle.
Joukkue sai turnaukseen jenkkipelaajansa mukaan, sillä Lawrence Wright saapui Suomeen viikko sitten ja tosimiehen kokoinen Delvon Johnson torstaina. Keskenkuntoisen JaQuon Parkerin korvaava atleettinen Frankie Sullivan puolestaan odotti uutta joukkuettaan lentokentällä, kun Kouvot laskeutui taivaan sinestä Frankfurtin kiitoradalle RyanAirin siivellä.
Joukkue matkasi perjantaina majapaikkaan ja lauantaina oli vuorossa ensimmäiset harjoitukset ja avausottelu Crailsheimia vastaan. Isäntäjoukkue vei ottelusta voiton 83-75-numeroin. Ensimmäiseen harjoitusotteluun puolestaan lähdettiin yhdellä yhteistreenillä. Lähtökohdat otteluun lähdettäessä olivat varsin haasteelliset vähäisestä harjoittelusta johtuen ja pelissä keskityttiinkin lähinnä harjoiteltujen hyökkäyskuvioiden hiomiseen. Samasta syystä puolustuksessakin jouduttiin pelaamaan harjoittelematonta 2-3 paikkaa täydet 40 minuuttia.
Pienen alkuyskähtelyn jälkeen homma alkoi kuitenkin toimia paremmin ja joukkueen yhteispeli kehittyi mukavasti eteenpäin jo yhden matsin aikana. Isäntäjoukkue Merlins tosin voitti ottelun 83-75 (46-34), mutta siitä huolimatta Kouvot pelaajineen sai ensimmäisestä yhteisestä kamppailustaan sen mitä haettiin: yhteisen kokemuksen ja ensimmäisen palan yhteistä historiaa, josta ponnistaa eteenpäin.
Kouvot Crailsheimia vastaan: Frankie Sullivan 16/5/3s, Alexander Madsen 13/6/2s, Ilari Seppälä 11/4/8s, Lawrence Wright 10/11/2t, Delvon Johnson 8/8, Tuomas Hirvonen 6/1/2r, Daniel Dolenc 5/6, Tobias Reinholt 4/2 ja Jere Luoma 2/1
Sunnuntaina vastaan asettui Erdgas Eihingen, joka voitti tiukan kohtaamisen 87-81. Ottelu Erdgas Ehingeniä vastaan päättyi erinomaisesta alusta ja huikeasta loppukiristä huolimatta muutaman pisteen tappioon. Joukkueen yhteispeli hyökkäyksessä oli edellispäiväistä astetta paremmalla mallilla ja puolustuksessa käytettiin ”tuttua” harjoittelematonta 2-3 paikkaa.
Kuuden pisteen tappio 29 pallonmenetyksellä. Suuri määrä menetyksiä selittyy pääosin pelaajien lyhyellä yhteisellä historialla, josta johtuen kuviot eivät voineet olla kaikille täysin selvät.
Kouvot Ehingeniä vastaan: Lawrence Wright 21/10/2s/2r, Frankie Sullivan 20/4/3s, Alexander Madsen 10/4/2t, Delvon Johnson 9/7/1t, Tuomas Hirvonen 6/3/1t, Ilari Sppälä 6/1/6s, Daniel Dolenc 5/4, Tobias Reinholt 2/3 ja Jere Luoma 2/1.
Kouvojen turnausmatkasta löytyy tarkemmin Kouvojen kotisivuilta.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tuomas Iisalosta hurja uutinen
- Stephen Curry näytti suuruutensa – idässä iso yllätys
- NBA:ssa nähtiin yllätystuloksia – Nikola Jokic hurjana
- Nikola Jokic ja Denver kestivät seiskapelissä
- Yllätys ilmoilla NBA:ssa – mestarisuosikki vaikeuksissa
- Seagulls juhli taas – mestaruus voiton päässä
- Seagulls tyrmäävän ylivoimainen finaaleissa
- Houston Rockets jatkaa taistelua
- Tyrmäysvoitto – runkosarjavoittaja sisuuntui