Pyrintö kovin tavoittein Baltian liigaan

Vahvasti Korisliigakauden aloittanut Tampereen Pyrintö aloittaa urakkansa Baltian liigassa sunnuntaina kohtaamalla kotikentällään Tallinnan Kalevin. Tamperelaiset lähtevät Baltian liigaan voittamaan.
Pyrintö on tutkinut päävalmentaja Pieti Poikolan johdolla Kalevin peliä, mutta päätähtäin on oman joukkueen tekemisessä.
– Olemme katsoneet yhden ottelunauhan ja pelaajat ovat tiedossa. Tässä vaiheessa menemme kuitenkin oman joukkueen kautta. Joka peli on aina erillinen tapahtumansa ja siihen on oma konseptinsa. Emme aio tehdä mitään kikkailua tai lähteä yliskouttaamaan, vaan keskitymme omaan konseptiimme, Poikola valottaa SuomiKoris-sivustolle.
Pyrintö osallistuu ensimmäisenä suomalaisjoukkueena Baltian liigaan. Poikolan mukaan uusi sarja kehittää pelaajia ja tavoitteet ovat kovat.
– Baltian liigassa on uusia joukkueita ja eri pelitapoja. Yksilötasolla pystymme viemään eteenpäin pelaajia. Meillä on myös selkeä tavoite sekä tähän että Korisliigaan. Haluamme voittaa molemmat sarjat emmekä häpeile sitä.
Poikola ei aio lähteä eri taktiikalla Baltian liigan peleihin, mutta rinki saa laajennusta myös Pyrinnön kakkosjoukkueesta, kun Yannick Anzuluni ja Henri Välimaa vahvistavat joukkuetta.
– Baltian liigassa meillä on käytössä myös divarijoukkueen ulkomaalaispelaaja. Hän on yli kaksimetrinen ulkopelaaja ja todellinen talentti. Lisäksi Välimaan Henkka, joka pelaa divarijoukkueessa, on meidän mukanamme näissä Baltian liigan peleissä. Meillä pitää olla vaihtoehtoja näihin peleihin. Kaikki pelaavat täysillä sen mitä pystyvät. Aiemmin en valmentajana ehkä kuormittanut avainpelaajiani aivan yhtä paljon, mutta nyt kaikki pelaavat täysillä.
Pyrinnön ja Kalevin ottelu pelataan Pyynikillä kello 17.00 alkaen.
Salttu Forsström
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Boston selvisi kovassa paikassa
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Karmea uutinen – BC Nokia vetäytyy Korisliigasta
- Lauri Markkasen seuralle pelleilystä luu käteen
- Susijengi pelaa Lauri Markkasen kotikonnuilla
- Susijengillä loistava mahdollisuus MM-kisoihin
- Cleveland Cavaliersia uhkaa paha romahdus
- NBA:n mestari on selkä seinää vasten
- Stephen Curry sivussa – seurauksena murskatappio
- NBA:n runkosarjajyrä selätti kriisinsä
- Boston Celtics heräsi New Yorkissa
- NBA:n runkosarjayllättäjän kausi lässähti pahasti