Roope Ahosella uusi rooli Ruotsissa
Kuva: Juha Tamminen
Toista kautta Ruotsissa pelaava Roope Ahonen vaihtoi täksi kaudeksi Solnan Boråsin joukkueeseen. Boråsin kausi onkin alkanut hyvin, sillä alla on kolme voittoa ja Ahoselle on riittänyt vastuuta, vaikka rooli on hieman erilainen totutusta.
Ahonen liittyi joukkueen mukaan heti EM-kisojen jälkeen eikä totuttautumisaikaa jäänyt hirveästi ennen kuin kausi ehti pyörähtää jo käyntiin. Ahonen myöntääkin, että pelisysteemin sisäistämisessä on vielä vähän hakemista.
– Henkilökohtaisesti minulla on vielä aika paljon tekemistä, että pääsen kunnolla sisään pelisysteemiin. Tämä on aika erilainen systeemi millä olen koskaan aiemmin pelannut, eli saamme pelata aika vapaasti ja lukea peliä. Koko ajan kuitenkin mennään parempaan suuntaan, Ahonen miettii SuomiKoris.comin haastattelussa.
– Olen ollut tyytyväinen. Kolme voittoa on tietenkin hyvä alku. Itse en ehtinyt juuri kauteen valmistautua, kun ehdin olla joukkueen mukana puolitoista viikkoa ennen kuin kausi alkoi. Olen kuitenkin päässyt ihan hyvin joukkueeseen sisälle, vaikka minulla on eri rooli kuin aiemmin.
Joukkueen pelaamisen lisäksi oma rooli on vaihtunut perinteisestä pelintekijästä.
– Olen pelannut nyt enemmän pallottomana. Ennen olin enemmän pallollisena ja luomassa muille koreja. Meidän pelinrakentaja on niin dominoiva, että minä yritän hakea enemmän paikkaa ja liikkua. Se ei haittaa, sillä on hyvä kehittää myös sitä puolta.
Vaikka Ahosella on vielä hieman hakemista uusien kuvioiden kanssa, ei se ole tilastoissa näkynyt. Peliaikaa tulee runsaasti ja pisteitä on tullut keskimäärin 12 ottelua kohden.
– Olemme voittaneet ja joukkuepeli on parantunut koko ajan. Omassa pelissä koetan aina olla joukkueelle mahdollisimman paljon hyödyksi ja auttaa. Pelit vain vaikeutuvat tästä, sillä jokainen joukkue varmasti kehittyy. Odotan, että pääsen sinuiksi paremmin pelisysteemimme kanssa, sillä meillä on vähän erilainen pelitapa mihin olen tottunut. Minun lisäkseni on yksi toinen uusi pelaaja ja meidän pitää löytää toiset vielä.
Ahonen oli Susijengin mukana kesän EM-kisoissa. Teemu Rannikon loukkaannuttua salolaiselle avautui näyttöpaikka ja hän käytti sen tehokkaasti hyväkseen. Kylmäpäisen Ahosen pelaaminen ei ole ollut koskaan itseluottamuksesta kiinni, mutta hän myöntää että onnistumiset EM-areenalla pönkittivät entisestään uskoa itseensä.
– Joukkue pärjäsi hienosti ja kun itsekin sain onnistumisia, niin kyllähän se tietenkin toi itseluottamusta, uskoa ja motivaatiota. Se oli ainutlaatuinen tilaisuus olla tuossa joukkueessa ja kyllähän se vie eteenpäin. Minulla on ollut tosi hyvä fiilis sen turnauksen jälkeen, vaikkakin pieni väsymys painaa, sillä kisojen jälkeen ei hirveästi lepoa ollut, Ahonen valottaa.
Salttu Forsström
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Stephen Curry jatkaa taistelua
- Seagulls jatkaa voittokierrettään
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Onko tässä uusi Splash Brothers? Hornetsin kaksikko teki historiaa
- NBA:n pudotuspeliparit selvillä – SuomiKoris listasi kevään mustat hevoset
- Seagulls nyt voittoputkessa
- Awak Kuier palaa WNBA-parketeille
- Miikka Muurisella iso miinuslukema suurlupaustapahtumassa
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Lauri Markkasen Utahille murskavoitto
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- NBA:n pudotuspeliparit selvillä – SuomiKoris listasi kevään mustat hevoset
- Onko tässä uusi Splash Brothers? Hornetsin kaksikko teki historiaa
- Awak Kuier palaa WNBA-parketeille
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Seagulls nyt voittoputkessa