Vilpas sai paluumuuttajan takaisin
Keskiviikon iltapäivä toi mieluisia uutisia Salon Vilppaalle. Odotettu sopimuspaperi rapakon takaa saapui Saloon ja Marcus Relphorde liittyy Vilppaan miehistöön sunnuntaisessa Vilpas-KTP -ottelussa. 25-vuotias Relphorde pelasi salolaisjoukkueessa viime kaudella 23 ottelua ja nosti Vilppaan kevään pudotuspeleihin.
198-senttisestä laitahyökkääjästä tuli jo toinen paluumuuttaja Mikko Tupamäen liigaryhmään, sillä viime viikolla Shawn Atupem hankittiin James Padgettin korvaajaksi. Coloradon yliopiston kasvatti korvaa viikinkimiehistössä Mikhail Torrancen. Relphorden uraan on mahtunut yliopiston jälkeen jenkkien D-liigaa, Ruotsin pääsarjaa (LF-Basket) sekä lyhyt visiitti Liettuan pääliigassa (Naglis Palangos). Tammikuussa mies saapui Saloon ja takoi 23.1 pisteen, 6.5 levypallon, 3.0 syötön ja 1.2 riiston tilastot 23 otteluun.
Tänä syksynä Chicagon mies pääsi Maccabi Tel-Avivin testiin, mutta sopimusta huippujoukkueen kanssa ei syntynyt. Tie vei Puolan pääsarjassa pelaavan PGE Turowin riveihin, mutta siellä miestä istutettiin pelipaikoille 3-4 ja edessä oli lähtö takaisin jenkkeihin. Relphorde saapuu Suomeen perjantaina ja ehtii vetämään kahdet treenit ennen sunnuntain KTP-ottelua.
Vilpas uutisoi sopimuksesta Facebook-sivuillaan.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Salon Vilpas: Onko otteluruuhka liikaa?
- Kommentti: Lahti Basketball teki täysin väärän valinnan
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin
- Stephen Curry solmi ison jatkosopimuksen – uran viimeiset vuodet länsirannikolla
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Kommentti: Lahti Basketball teki täysin väärän valinnan
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – Helsinki Seagulls: Sarjan vaarallisin kaksikko?
- Salon Vilpas teki ison päätöksen: vahvistus lähetettiin kotiin ja korvaaja löydettiin