Pyrintö jäi neljänneksi Baltian liigassa
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrintö hävisi kotiareenallaan Pyynikillä Baltian liigan toisessa pronssiottelussa TU/Rockille lukemin 65-74. TU/Rock voitti myös ensimmäisen osaottelun perjantaina Tartossa ja otti pronssimitalit yhteistuloksella 127-149.
– Tämä oli kova karkelo. Kaksi viimeistä kohtaamaamme joukkuetta olivat kovempia kuin mitkään aiemmat joukkueet. Puolustimme aikamoisen hyvin ja olisimme saaneet minkä tahansa Korisliiga-joukkueen helisemään, päävalmentaja Pieti Poikola toteaa Pyrinnön verkkosivuilla.
– Kaverilla ei kuitenkaan ollut kiire mihinkään ja he pystyivät taktisesti tekemään pelistä haluamansa näköisen. Se vaatii osaamista, kokoa ja kokemusta tällaisista peleistä. Tämä oli noin puolelle joukkueestamme ensimmäinen tosi kova peli. Antti (Nikkilä) pelasi tänään pienet minuutit, koska halusimme peluuttaa pientä viisikkoa, mutta hänestä huomaa rutiinin tällaisista peleistä. Antero (Lehto) taas oli ensimmäisessä pelissä hukassa, mutta yhden huonon kokemuksen jälkeen pystyi heti nostamaan tasoaan, Poikola jatkaa.
Ensimmäisellä jaksolla Pyrintö sai vastustajan hetkeksi sekaisin puolustuksella, mutta hyökkäykseen olisi vaadittu hurmosta.
– Yksittäisen ottelun voi voittaa hyökkäyksellä, mutta 80 minuutissa parempi kyllä selviää. Uskon, että tämä antoi jokaiselle pelaajalle kokemusta paitsi kovasta pelistä myös taktiikasta oppitunnin. Eiköhän tämä kokemus ole avuksi pudotuspeleissä, Poikola muistuttaa seuransa sivuilla.
Pyrinnön pisteet jakautuivat seuraavasti: Antero Lehto (22/1/3), BJ Raymond (10/6/3), Kelvin Lewis (10/4), Damon Williams (9/5), Yannick Anzuluni (7/4), Antti Nikkilä (4/3), Ville Pekkola (3/1).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä