KTP:lla katseet jo pudotuspeleissä
Kuva: Juha Tamminen
KTP kohtaa keskiviikkona runkosarjan päätösottelussa Kauhajoen Karhun. Joukkueet kohtaavat toisensa myös tulevissa pudotuspeleissä.
KTP on ollut tällä kaudella keskinäisissä otteluissa niskan päällä, sillä se on voittanut kaikki kolme aiempaa kohtaamista. KTP lähtee hakemaan neljättä voittoaan, mutta Sami Toiviainen myöntää käden olevan käsijarrulla.
– Jos rehellisiä ollaan, niin katseet ovat täysin maanantaina alkavassa pudotuspelisarjassa. Käydään pelaamassa tämä peli pois ja tullaan ehjänä takaisin, Toiviainen valottaa kotkalaisten sivuilla.
Ottelun voittamista tärkeämpää onkin jatkaa Honka-voitosta alkanutta hyvää virettä. Toiviainen kertoo joukkueensa löytäneen jälleen positiivisen meiningin.
– Nyt on taas semmoinen meininki, mitä on kaipailtu. Treeneihin on palannut tietty kilpailullisuus ja voittamisen halu. Asiat tehdään paremmin ja suunta on oikea.
KTP huilauttaa ottelussa Chris Owensia, jonka lisäksi Miki Kuusisto on armeijan takia poissa. Loput yhdeksän pelaajaa saavat Toiviaisen mukaan kaikki pelata, eikä runkomiehiä ole syytä ylikuormittaa.
LUE MYÖS:
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa

- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja