Pyrinnön vahva penkki taas voiton takeena: ”Saimme penkiltä hyvin energiaa”
Kuva: Juha Tamminen
Tampereen Pyrintö otti puolivälieräsarjassa Namika Lahtea vastaan 1-0 johtoaseman 83-59 (35-30) kotivoitolla. Tamperelaisten leirissä oltiin voitosta luonnollisesti tyytyväisiä.
Päävalmentaja Pieti Poikola nosti jälleen penkkipelaajansa isoon rooliin.
– Oli kivaa pelata taas pudotuspeleissä. 64 peliä tahkottuamme olemme saavuttaneet aseman, että pääsemme vähän nautiskelemaan. Meille se tarkoittaa sitä, että pelataan vielä vähän paremmalla intensiteetillä. Tämä oli tyypillinen pudotuspeliottelu. Kumpikaan joukkue ei hyökännyt erityisen hyvin. Ensimmäinen peli on aina vähän tunnustelua. Saamme onneksi aloittaa sarjat kotona. Toinen peli on aina vaikein. Nyt on onneksi aikaa vähän katsoa videolta, mitä pitää parantaa.
– Saimme penkiltä tänään hyvin energiaa. Sillä voitimme runkosarjan ja sillä voitamme mestaruuden, jos voitamme. Hyvän penkin ansiosta avainpelaajat pystyvät huilaamaan. Vaikkei penkiltä tulisikaan niin paljoa pisteitä, puolustuksen intensiteetti yleensä nousee. Meillä on erittäin puolustusmielisiä, nöyriä ja joukkueelle pelaavia penkkimiehiä. Lisäksi he ovat tällä kaudella kehittäneet myös hyökkäyspelaamistaan. Ketään vaihtopelaajistamme ei voi jättää vartioimatta.
Tämä on hyvä sarja. Kaksi joukkuetta, jotka tietävät mitä haluavat, kilpailee siitä, kumpi tekee asiansa paremmin, Poikola pohti Pyrinnön sivuilla.
Pyrinnön paras pistemies Kelvin Lewis kiitteli joukkueensa puolustuspelaamista.
– Meillä on pitkä kausi takana. Tänään saimme kuitenkin puolustuksen intensiteettiä parannettua. Ensimmäinen peli on todella tärkeä ja oli hyvä, että pystyimme näyttämään mihin pystymme. Runkosarjassa teimme kovasti töitä, mutta nostimme tasoamme. Olimme valmiita pelaamaan tänään. Sain hyviä heittoja, kun joukkuekaverit liikuttivat palloa hyvin, Lewis totesi.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!