Susijengin Kotti: ”Kiva nähdä, miten jenkkipojat reagoivat faneihimme”
Susijengin Tuukka Kotti odottaa innolla MM-kisoja ja kertoo joukkueen olevan jo valmis historialliseen haasteeseen.
– Hyvillä fiiliksillä tässä ollaan. Hyvässä valmiudessa tuntuu joukkue olevan. Alamme hiomaan yksittäisiä juttuja vastustajiin nähden, Kotti valottaa SuomiKoris-sivustolle.
Suomi pelasi kovia harjoituspelejä ennen kisoja, joiden ansiosta Susijengi lähtee Kotin mukaan luottavaisin mielin kohti alkulohkon pelejä.
– Koko ajan mentiin pikkuisen eteenpäin. Hyviä matseja oli, mutta yksi isompi tappio Australiaa vastaan tuli huonon puolustuksen ja heittopelin myötä. Muuten meni hyvin ja kenraali Ranskaa vastaan oli hyvä, joten luottavaisin mielin lähdetään, Kotti kertoo.
Susijengi kohtaa avausottelussaan Yhdysvallat. Kotti pitää ottelua suurena haasteena ja unelmientäyttymyksenä.
– Ei jää varmasti paljoa aikaa miettiä, kun pitää jo juosta puolustukseen. Täytyy olla koko ajan hereillä ja välttää turhia pallonmenetyksiä. Meidän pitää pelata fiksusti ja tehdä oikeita valintoja kentällä.
– USA:ta vastaan on älyttömästi ekstralatausta. Sitä on miettinyt koko kesän. Pikkupojasta asti olen unelmoinut tästä ja turha miettiä paria tuntia ennen peliä yhtään mitään muuta, sillä kaikki jätkät odottavat tätä niin innoissaan.
Susijengin tueksi Bilbaoon on lähdössä noin kahdeksan tuhatta fania. Tästä Kotti on erittäin mielissään ja ei uskalla arvata, mitä heiltä voi odottaa.
– Sitä ei varmaan tajua ennen kuin näkee sen meiningin siellä. Voi vaan kuvitella sen tunnelman, koska jo Koperissa oli niin hurjaa kahden tuhannen fanin ansiosta. Kiva nähdä, miten jenkkipojat reagoivat siihen, että meillä on siellä 8000 fania. Fanit antavat meille ihan hirveän boostin, Kotti kertoo.
Jesse Happonen
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- Ukkonen jyrähteli Luka Doncicin kumoon – NBA:ssa rökelävoittoja
- Suomen kotoinen Korisliiga vältti totaalisen kevätpelleilyn
- Mitä ihmettä? – NBA:n mestari on aivan kuutamolla
- Suomalaisvalmentaja ennätykseen Ranskassa
- NBA:n seiskapelistä ei tullutkaan trilleriä
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- Seagulls onnistui Karhun kaadossa
- Los Angelesin koriskevät lässähti pahasti
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Los Angelesia uhkaa koriskatastrofi
- Korisliigassa hurjin pistesaldo 26 vuoteen
- Hallitseva mestari kyykkäsi NBA:ssa – valmentajalta tyly analyysi
- NBA:n seiskapelistä ei tullutkaan trilleriä
- Korisliigan välierissä tehtiin historiaa
- Korisliigan välieräsarja saa huikean ratkaisun
- Mitä ihmettä? – NBA:n mestari on aivan kuutamolla
- Supertähti loukkaantui – siitä seurasi katastrofi
- Hurjat korisvälierät päättyivät jännitysnäytelmään
- Suomalaisvalmentaja ennätykseen Ranskassa