Kuherruskuukausi ohi? – Huhut epäluottamuksesta valmentajaa kohtaa leviävät Clevelandissa
Kuva: Getty Images
Cleveland lähti kauteen suurin odotuksin. LeBron James oli palannut kotiin ja lisäksi Kevin Love tuli kovana hankintana Minnesotasta. Samalla seura nimitti ensimmäisen Euroopasta tulleen valmentajan NBA-seuran päävalmentajaksi.
Amerikkalais-israelilainen David Blatt teki hienon uran Euroopassa ja häntä kohtaan kohdistuivat luonnollisesti kovat odotukset myös Clevelandissa. Yhden suurimmista mestarisuosikeista kausi on alkanut kuitenkin pahasti töksähdellen ja amerikkalaislähteiden mukaan epäluottamus Blattin taitoihin on kasvanut kauden edetessä.
Cleveland on puolustuksellisesti NBA:n 23. paras joukkue eikä hyökkäyspelikään ole ollut aivan samanlaista juhlaa mitä odotettiin. Viikonlopun 80-103-murskatappio kotona Detroitille oli omiaan nostattamaan aaltoja vesilasissa ja joukkueen saldo on nyt 18-12, joka on selkeä pettymys suuriin odotuksiin nähden.
ESPN:n lähteiden mukaan Blattin auktoriteetti ei välttämättä kanna pelaajille saakka. Seurasta on kuulunut huhuja, etteivät pelaajat juuri piittaa Blattin ohjeista ja kääntyvät mieluummin apuvalmentajana toimivan Tyronn Luen puoleen. Pelaajat pysyvät vielä yhtenä rintamana Blattin tukena, mutta mikäli tahti ei pian muutu, saattaa omistaja Dan Gilbert ryhtyä pikaisiin toimenpiteisiin.
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta