Alle 18-vuotiaat pojat hävisivät lohkon kärkipaikan ratkaisseen ottelun EM-kisoissa
Kuva: Juha Tamminen
18-vuotiaiden poikien maajoukkue lähtee sijoitusotteluihin A-divisioonan EM-kisojen välilohko G:n kakkossijalta, kun Suomi hävisi lohkon kärkipaikan ratkaisevan ottelun harmittavasti Kroatialle 65-74 (26-45).
Sijoista 9.-16. ylihuomenna kamppailevalla Suomella oli suuria vaikeuksia läpi pelin kroatialaisten paikkapuolustuksen puhkomisessa, mikä hidasti pelin tempoa. Ne harvat nopeat hyökkäykset, jotka Suomi sai käyntiin joko levypallosta tai riistosta, vastustaja pysäytti jo puolessa kentässä taktisella virheellä.
Suomen takaa-ajoasema oli puoliajalla peräti 19 pistettä, mutta joukkue onnistui kuromaan eron seitsemään kolmannella neljänneksellä. Kroatia juoksi lopullisen eron päätösneljänneksen alussa 9-0.
– Pelasimme huonon ensimmäisen puoliajan ja saimme vaadittavan taisteluilmeen päälle vasta puoliajan jälkeen. Näitä pelejä ei voiteta, jollei pystytä laittamana ihan kaikkea likoon. Ensimmäisellä puoliajalla olimme korinaluspelissä liian pehmeitä, päävalmentaja Jyri Lohikoski kommentoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Suomen paras pistemies oli Edon Maxhuni, joka heitti 22 pistettä ja haki 3 levypalloa. Lauri Markkanen (18/9/3 riistoa) oli jälleen pelipäällä ja teki oivan työn Kroatian tähtisentteri Ivica Zubacin paimentamisessa sekä Riku Laine (12/2) uurasti tuttuun tapaansa erinomaisesti.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?