Oulussa Suomen suurin koululaisten koristurnaus
Kuva: Getty Images
Oulun NMKY, Suomen Koripalloliitto, Oulun kaupungin koululiikunta ja Ruokakesko järjestivät yhteistyössä Suomen suurimman koululaisten koripalloturnauksen. Pikkusudet-korisriehan tahdissa liikkui Ouluhallissa 2.-3.12.2015 peräti 1200 lasta.
Oulussa on pitkä perinne koululaisturnauksen järjestämiselle. Kaupungin lapset antoivat koripallolle kyytiä Johan Pomppas! –nimellä kulkeneessa turnauksessa ensimmäisen kerran 1990-luvulla.
Tänä vuonna Oulun turnaus integroitui Koripalloliiton, Ruokakeskon ja paikallisten seurojen sekä K-ruokakauppiaiden yhteiseen Pirkka Pikkusudet -hankkeeseen.
Ouluhallissa oli mukana huikeat 242 joukkuetta, yhteensä yli 1200 lasta 18:ta eri koulusta. Otteluita pelattiin kahden liikunnan täyttämän päivän aikana 615 ja pelit pyörivät parhaimmillaan yhtäaikaisesti 17 eri kentällä. Turnaus pelattiin 3 vastaan 3 -peleinä yhteen koriin.
– Huikeat kaksi päivää takana! Tämä oli ehdottomasti hienoin ja onnistunein tapahtumamme, jota olen ollut Ynnissä järjestämässä, kommentoi Oulun NMKY:n nuorisopäällikkö Mika Lustig, jolle tapahtuma oli järjestyksessään seitsemäs.
Lähde: Tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen loisti NBA:ssa
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi