Henrik Dettmann: ”Koripallosukupolven unelmien täyttymys”
Kansainvälinen koripalloliitto (FIBA Europe) päästi koripalloilevan Suomen piinasta lauantaina julkistaessaan miesten EM-kisojen 2017 isännät. FIBA myönsi kisojen alkulohkoista yhden Suomelle järjestettäväksi Helsingissä syyskuussa 2017. Neljälle maalle myönnettyjen kisojen muut järjestäjät ovat Israel, Romania ja Turkki, joka isännöi alkulohkon lisäksi kisojen pudotuspelit.
– On tämän koripallosukupolven unelmien täyttymys, että voimme viidenkymmenen vuoden jälkeen pelata taas EM-koripalloa Suomessa. Pääsemme tarjoamaan kotikentällä kaikille suomalaisille ja koripalloyhteisölle niitä kokemuksia, joista joukkue ja mukana matkustaneet fanit ovat päässeet viime vuosina osallisiksi, riemuitsee Susijengin päävalmentaja Henrik Dettmann Koripalloliiton tiedotteessa.
– Kotikisat ovat mieletön yhteen hiileen puhaltamisen ja kimpassa tekemisen mahdollisuus, joka on joukkueurheilun suola.
Symboliikkaa tuleviin kotikisoihin liittyy aimo annos. Vuonna 2017 Suomi juhlii itsenäisyytensä satavuotisjuhlia ja samalla tulee kuluneeksi tasan 50 vuotta siitä, kun Suomi edellisen (ja ainoan) kerran on isännöinyt miesten EM-kisoja. Suomi järjesti 1967 Helsingissä ja Tampereella EM-kotikisat, joita FIBA:n historiikeissa kuvataan ”ensimmäisinä moderneina EM-kisoina”.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Phoenix Sunsilta 73 miljoonan dollarin sopimus
- Kataja Basket vahvistuu energisellä ja ulottuvalla sentterillä