Kobrat hankki tutun amerikkalaispelaajan riveihinsä
Lapuan Kobrat sai enemmän kuin toivotun joululahjan, kun sähköinen posti saapui viimein toimistolle. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen Lawrence Kinnardin allekirjoitus komeili kuluvan kauden kattavassa sopimuspaperissa.
Kinnard pelasi edellisen kerran Lapualla kaudella 2013-14 reilun 16 pisteen ja 8 levypallon keskiarvolla. Tuolloin tasaisen vahvan kauden pelannut Kinnard jäi hiukan huikean Kyle Foggin varjoon. Foggin varjosta huolimatta Kinnard iski tilastoriveihinsä varsin vakuuttavat tehot. Kinnard oli myös erinomainen joukkuetoveri, joka tekee aina kaikkensa voiton eteen.
Lapualla vietetyn sesongin jälkeen University of Alabama at Birminghamin kasvatti on pelannut Puolassa ja Kauhajoen Karhussa. Karhussa Kinnard pelasi viime kaudella vajaan 13 pinnan ja 7 levypallon ottelukohtaisella keskiarvolla. Kinnard paikkaa Kobrissa ennen kaikkea sentteri Stephen Hurtin jättämää aukkoa. Hurt ei vastannut lopulta valmennusjohdon odotuksia ja siirtyi muutama viikko sitten Sloveniaan.
Kinnard saapuu Suomeen joulupäivänä ja on kokoonpanossa jo 28. joulukuuta BC Nokian vieraana. Kinnardin tulo joukkueeseen ei voisi paljon parempaan paikkaan tulla, sillä pelintekijä Mario Edwards on sivussa vielä useamman viikon. Kun vielä Jussi Turjan pelaaminen on lievän vamman takia myös epävarmaa, on kokoonpano jäänyt viime otteluissa turhan pieneksi. Kobrat menettää riveistään joulun jälkeen myös Roni Hyvärisen (armeija) ja Ilkka Keski-Saaren (työ), joten lisämiehistö on paikallaan.
Kobrat uutisoi sopimuksesta kotisivuillaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Miikka Muurinen
- Lauri Markkanen
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Tuomas Iisalon joukoilta tyrmäys kriisiseuralle
- Lauri Markkanen loisti voitto-ottelussa
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Lauri Markkanen ja Giannis huhuissa – yksi ongelma
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Stephen Curry hurjassa iskussa – sekään ei riittänyt
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen