Kyrie Irving väittää: ”Cavaliers ei halunnut minun jäävän” – LeBron täysin eri mieltä
Kuva: Getty Images
Cleveland Cavaliers ja Boston Celtics ottavat yhteen keskiviikon ja torstain välisenä yönä NBA:ssa. Ottelun alla on riittänyt puhetta kesän suurkaupasta, jossa supertähti Kyrie Irving siirtyi Cavaliersista Bostoniin. Toiseen suuntaan matkasivat Isaiah Thomas, Jae Crowder, Ante Zizic ja kaksi varausvuoroa.
Irving avasi nyt tulevan ottelun alla suunsa ESPN:lle. Pelintekijän mukaan seura halusi hänestä eroon jo ennen pelaajan ilmoitettua halustaan lähteä. Cavaliers oli tutkinut Irvingin myymistä kesäkuussa, kauan ennen kuin pelaaja itse pyysi päästä seurasta pois. Asia unohtui seuran kannalta sopivasti, kun Irvingin vaatimus poispääsystä tuli julkisuuteen.
Irving päätti pysyä hiljaa, mutta kuvailee väitettä omista lähtövaatimuksistaan ”vääristellyiksi”.
– En kokenut tarvetta sanoa mitään koska tiesin totuuden, ja niin tiesivät myös he (seura). Ei siis ole merkitystä mitä muut sanoivat, Irving kertoi.
– Seura ei halunnut minua, hän lopulta paljastaa ESPN:n mukaan.
Joulukuun 13. päivä päättynyttä vuotta Cleveland voitti Atlanta Hawksin LeBron Jamesin johdolla. Ottelun jälkeen James ilmoitti käsitelleensä Irvingin lähdön ja kieltäytyi vastaamasta kysymyksiin koskien pelaajien keskinäistä suhdetta. Nyt tulevan kohtaamisen alla LeBronilta löytyy kommentti koskien Irvingin väitettä seuran haluttomuuteen pitää nykyinen Boston-tähti.
– Siinä ei ole yksinkertaisesti mitään järkeä, James julisti.
Lähde: Sportando, ESPN
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa