Vilpas hankki mestaruusjoukkueen avainpelaajan riveihinsä – ”Yksi lupaavimmista suomalaisista nuorista”
Tuoreen hopeamitalistin Salon Vilppaan korismiehistön kokoaminen tulevalle kaudelle jatkuu. Seuralla on valmiina pelaajasopimukset kuuden viime kauden pelurin kanssa ja uutena miehenä salolaisryhmään liittyy toissa viikolla Suomen mestaruuden voittanut ja koko liigan kehittyneimmäksi pelaajaksi valittu Henri Kantonen, 20.
ToPo Junioreiden kasvatti pelasi Karhubasketissa hienon kauden kuuluen mestareiden aloitusviisikkoon suurimman osan kautta. Kantosen ja Vilppaan välinen sopimus on 2-vuotinen.
Vilppaan päävalmentaja Joonas Iisalo voi lähteä turvallisin mielin ensi kauteen, sillä joukkueen runko säilyy pitkälti entisellään. Jatkosopimuksia löytyy Teemu Rannikolta, Juho Nenoselta, Mikko Koivistolta, Miikka Luosmaalta, Aatu Kivimäeltä ja Riku Laineelta. Ja nyt myös Henri Kantoselta.
– Henkka oli hankintalistallamme nro 1. Hän on yksi lupaavimmista suomalaisista nuorista pelaajista, hänellä on kansainvälinen koko omalle pelipaikalleen ja halu kehittyä koripalloilijana huipulle. Henri on jo nyt hyvä pelaaja, mutta hänellä on mahdollisuus tulla erinomaiseksi. Lähdetään yhdessä kehittämään nuoren miehen taitotasoa, taktista osaamista ja fyysisiä ominaisuuksia entisestään. Odotan innolla yhteistyömme alkamista, myöntää Iisalo seuran sivuilla.
Kaksimetriseksi kauden aikana venähtänyt Kantonen on takamies-laiturin paikalle isokokoinen ja levypallovoimainen. Hän aloitti Korisliigauransa kaksi vuotta sitten Kouvolassa, mutta siellä vastuu jäi pieneksi. Kouvoissa hän pelasi 28 ottelua 1.8 pisteen ja 1.3 levypallon keskiarvoilla peliminuuttien jäädessä reiluun seitsemään. Pääosa vastuusta tulikin Korikouvojen puolelta I divisioonasta, jossa pisteitä syntyi peliä kohti 20.4 ja levypalloja hanskaan tarttui 9.5. I divisioonasta Kantosella on kokemusta myös Järvenpäästä ja Pussihukista.
Viime kesänä Kantonen muutti Jussi Laakson alaisuuteen Kauhajoelle ja kultajuhliin päättyneellä kaudella meno oli aivan toisennäköistä. Viisitoista alle 20-vuotiaiden maaottelua pelannut Kantonen nousi näkyvään rooliin Karhubasketissa ja hän pelasi 70% kaudesta kauhajokisten aloitusviisikossa. Kantonen kellotti 52 ottelussa reilut 22 minuuttia per peli ja tehot kirjattiin lukemiin 6.4/3.4/2.4 syöttöä.
LUE MYÖS:
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa