NBA-tähden jyrkkä alamäki – havitteli toissakaudella satoja miljoonia, joutuu nyt tyytymään “pennosiin”
Kuva: Getty Images
Isaiah Thomas jatkaa uraansa Denver Nuggetsin riveissä. Thomas on tehnyt joukkueen kanssa yhden vuoden ja kahden miljoonan dollarin arvoisen sopimuksen.
Thomasin ura on viime aikoina lähtenyt jyrkkään laskuun, sillä vielä vuosina 2016 ja 2017 hänet nähtiin NBA:n tähdistöottelussa ja hän kantoi harteillaan Bostonin menestyshaaveita. Kaikki muuttui kuitenkin viime kesänä, kun hän siirtyi Clevelandiin osana vaihtokauppaa, joka vei Kyrie Irvingin Bostoniin. Hän kuitenkin kärsi pitkään lonkkavaivasta eikä sopeutunut joukkueeseen. Hän siirtyikin kesken kauden Lakersiin, jossa ehti pelata ainoastaan 17 ottelua, ennen kuin lonkkavammat päättivät hänen kautensa.
Thomas markkina-arvo romahti yhden kauden aikana pahasti. Thomas havitteli Bostonin kanssa viiden vuoden ja 200 miljoonan dollarin arvoista sopimusta, mutta seura ei ollut valmis sitä maksamaan ja lähetti hänet Clevelandiin. Viime kaudella hän tienasi kuusi miljoonaa dollaria. Ensi kaudella hän joutuu tyytymään kolmasosaan siitä.
LUE MYÖS:
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kouvolan Kouvot: Taistelee sarjapaikasta