Korihaille kolme uutta sopimusta – ensimmäinen ulkomaalaiskiinnitys joukkueeseen
Uudenkaupungin Korihait on solminut yhden kauden kattavan pelaajasopimuksen amerikkalaisen laiturin Luke Meiklen kanssa. Tulevalla kaudella joukkueen ringissä nähdään myös seuran omat kasvatit Tommi Lehtonen ja Eemil Wahlbäck.
24-vuotias ja 206-senttinen Cal Poly -yliopiston kasvatti Mikle saapuu Uuteenkaupunkiin Espanjasta, missä hän pelasi ensimmäisen ammattilaiskautensa Zamoranon joukkueessa nakuttaen 29 pelatun ottelun keskiarvoikseen runsaat 24 peliminuuttia, 8,7 pistettä ja 4,3 levypalloa.
Hän kertoo odottavansa malttamattomana tulevaa kautta Suomessa ja Korihaissa.
– Olen todella innoissani alkavasta kaudesta ja uuteen joukkueeseen tutustumisesta. Lupaan parhaani mukaan auttaa joukkuetta menestymään ja olla osaltani luomassa tulevasta kaudesta joukkueen tähän asti parasta, Meikle viestittää Korihaiden sivujen mukaan.
Korihaiden päävalmentaja Jordi Juste uskoo, että toista ammattilaiskauttaan aloittava Meikle pystyy alusta asti antamaan joukkueelle täyden panoksensa.
– Toisaalta hänellä on edelleen halu ja edellytykset oppia myös lisää. Luke viimeistelee hyvin kaaren takaa ja liikkuu erinomaisesti myös pallottomana. Hänen avullaan saamme levitettyä peliä ja luotua tilanteita myös muille pelaajille, Juste uumoilee.
Meiklen lisäksi haipaidassa nähdään alkavalla kaudella myös kaksi Korihait-kasvattia, kun parhaillaan 16-vuotiaiden maajoukkueessa pelaava Tommi Lehtonen, sekä 17-vuotias Eemil Wahlbäck astuvat mukaan edustusjoukkueen remmiin.
Lehtonen otti tuntumaa Korisliigaan jo viime kaudella muutamassa ottelussa. Myös Wahlbäck oli keväällä edustusjoukkueen harjoitusringissä, mutta joutui loukkaantumisesta johtuen seuraamaan pelit vielä vaihtopenkin puolelta.
Jordi Juste on iloinen seuran omien nuorten nousemisesta mukaan edustusjoukkueeseen.
– Sekä Tommi että Eemil ovat osoittaneet halunsa tehdä lujasti töitä. On todella hienoa, että oman seuran nuoret pelaajat ovat valmiita ottamaan seuraavan askeleen pelaajina. Onkin erittäin tärkeää, että luomme heille ympäristön, jossa heidän on turvallista yrittää ja erehtyä. Ja sen jälkeen uskallusta yrittää aina vain uudelleen, Juste sanoo.
Luke Meiklen on määrä saapua Uuteenkaupunkiin syyskuun alussa.
Korihait on solminut aiemmin pelaajasopimukset tulevalle kaudelle Elias Lahdensuun,Henri Ventoniemen, Miikka Marttisen, Elias Eerikinharjun ja Valtteri Leinon kanssa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Susijengin tähti lähellä Euroliigan huipennusta
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä