Naisten Korisliigan tammikuun pelaaja valittu
Loistavan tammikuun pelanneen Forssan Alun Mia Loyd on naisten Korisliigan tammikuun Valopilkku.
FoA selvitti 26-vuotiaan pelaajan johdolla vuoden ensimmäisen kuukauden otteluruuhkan kunniakkaasti. Kahdeksasta ottelusta joukkueelle tarttui kuusi voittoa, ja forssalaiset ovat sarjassa kolmantena tasapisteissä toisena olevan Tapiolan Hongan kanssa.
Tammikuussa Loyd oli hurjassa vireessä. Hänen tilastoihinsa merkittiin keskimäärin 27,6 pistettä, 12,9 levypalloa ja 5,3 koriin johtanutta syöttöä. Tupla-tuplia kertyi kuusi kappaletta ja keskimääräinen teholukema tammikuulta oli 35,6.
North Dakotan yliopiston kasvatti oli jo edellisellä Suomen vierailullaan sarjan ehdotonta parhaimmistoa. Sitä hän on ollut myös tällä kaudella. Hän on sarjan tilastoykkönen pisteissä ja tehokkuudessa. Pisteitä hän on tehnyt 24,4 keskiarvolla ja teholukema on 35,5. Lisäksi hänelle on tarttunut keskimäärin 14,4 levypalloa ottelua kohden ja hän on jakanut keskimäärin viisi koriin johtanutta syöttöä.
Kulunut kausi on Loydille kolmas (2017-19, 20-21) Forssan Alun riveissä. Loyd valittiin naisten Korisliigan kuukauden pelaajaksi lokakuussa 2018.
Naisten Korisliigan edelliseksi valopilkuksi valittiin Peli-Karhujen Linda-Lotta Lehtoranta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen loisti NBA:ssa
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Lauri Markkasen kauppaamisesta tuli selkeä arvio
- Huoli herää – Lauri Markkanen joutui sivuun
- Lauri Markkanen loisti NBA:ssa
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Se siitä ylivoimaista – NBA-mestari natisee
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Miikka Muurinen ei kelvannut kentälle
- Tässä on Miikka Muurisen uusi valmentaja
- Nikola Jokicilta raju joulunäytelmä
- LeBron James joutuu jouluna töihin – näin kommentoi