Kisapaikka herkisti Susijengin kapteenin – ”Ihan älyttömän hyvä fiilis”
Susijengin kapteeninnauhaa Montpellierin ja Lillen EM-kisakesästä 2015 kantanut 203 A-maaottelun veteraani, jo viidet arvokisat joukkueen kanssa pelannut Shawn Huff oli yhtä hymyä EM-kisapaikan varmistuttua.
– Ihan älyttömän hyvä fiilis, semmoinen helpotuksen ja ilon sekainen olo. Koko pandemia-aika karsintaikkunoineen on ollut älyttömän rankkaa, valmistautumisajat ovat olleet lyhyitä ja joukkue on vaihtunut tosi paljon näissä kolmessa ikkunassa. Olosuhteisiin nähden pystyttiin tosi mallikkaasti hoitamaan ne ottelut, mitkä pitikin, Huff maalaili Serbian voiton jälkeen Koripalloliiton tiedotteessa.
Jengin kapteenina Huffilla on valtava rooli joukkueen hengen ylläpitämisessä ja koheesiossa. Vaikka viimeksi kulunut vuosi on ollut Susijengin osalta haastava, kapteenin mukaan hyvät tunnusmerkit olivat ilmassa jo viikon alussa.
– Nämä ikkunat ja muut olosuhteet ovat tuoneet omat haasteensa, mutta jengin keräännyttyä yhteen tuntui erilaiselta. Koko jengin fokus on ollut älyttömän hyvä koko viikon, kaikki ovat olleet läsnä ja kun Sveitsiä vastaan alkoi peli kulkea, tunsin, että pitkään odotettu lataus purkautui.
Huff ja Susijengi päättävät EM-karsintansa sunnuntaina Georgiaa vastaan. Jo ennen syyskuun 2022 EM-kisoja käynnistyvätkin jo karsinnat paikoista kesän 2023 MM-kisoihin – ensimmäinen MM-karsintaikkuna pelataan tämän vuoden marraskuussa.
– Iso toive meillä kaikilla on se, että päästään mahdollisimman pian takaisin kuudennen pelaajan eteen, lähettää kapteeni terveisensä susifanien suuntaan.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”