Susijengin tähden kilpailukausi alkaa – ”Olisi hieno päästä voittamaan jotain tällä kaudella”

Sasu Salin pelasi viime kaudella yhden uransa parhaimmista kausista ja pääsi ensimmäistä kertaa maistamaan Espanjan liigan välierien tunnelmaa. Tällä kaudella Salin haluaa voittaa jotain ja ensimmäisen kerran siihen on mahdollisuus jo viikonloppuna.
Viime kaudella Teneriffa pelasi seurahistoriansa parhaan kauden Espanjan kovassa ACB-liigassa, selviytyen ensimmäistä kertaa välieriin. Seura on pystynyt pitämään viime kauden runkonsa koossa ja myös Salin allekirjoitti kesällä kahden vuoden jatkosopimuksen.
– Tykkäsin projektistamme. He ilmoittivat jo talven aikana haluavansa tehdä jatkosopimuksen. Viime kausi meni hyvin, ja meillä oli joukkueen kesken hauskaa. He saivat kiinnitettyä rungon kahden vuoden jatkosopimuksilla ja ideana on kehittää joukkuetta vähän pidemmällä tähtäimellä. Siinä mielessä jatkopäätös oli helppo, Salin kertoo sopimuksensa taustoista Koripalloliiton verkkosivuilla.
Teneriffa sijoittui viime kaudella runkosarjassa kolmanneksi ja vei välierässä mestaruuden lopulta voittaneen Barcelonan viimeiseen kolmanteen peliin. Teneriffa lähtee tällä kaudella rakentamaan parin edelliskauden pohjalle.
– Kyllä meillä harjoituskauden perusteella on taas mahdollisuudet päästä sinne neljän parhaan joukkoon. Jos olemme siellä samoilla sijoilla kuin viime vuonna, niin siitä on ihan hyvä lähteä pudotuspeleihin.
Menestyksekkään viime kauden ainoa tahra oli Mestarien liigassa jääminen ulos ratkaisupeleistä. Teneriffa oli yksi kilpailun suurimmista ennakkosuosikeista, mutta Lassi Tuovin luotsaama Strasbourg oli puolivälierässä vahvempi. Tänä vuonna Salin haluaa mennä päätyyn asti.
– Haluamme menestyä Mestarien liigassa ja tavoitteet ovat siinä korkealla. Haluamme nostella kauden päätteeksi pokaalia. Sinne on kuitenkin pitkä matka, ja ensiksi haluamme lohkoykkösiksi ja siitä sitten pudotuspelien kautta Final Fouriin.
Barcelona ja Real Madrid ovat hallinneet Espanjan koriskenttiä viime vuodet ja viimeisen kymmenen vuoden aikana mestaruus on vain kahdesti karannut jollekin muulle seuralle. Tänä vuonna Teneriffa haluaa tosissaan haastaa mahtikaksikon.
– Ainakin välieriin pitäisi päästä. Ensimmäinen pudotuspelikierros on paras kolmesta, mutta välierissä mennään sitten paras viidestä. Kolmen voiton ottaminen isommista joukkueista on vaikeaa, mutta sitä lähdemme hakemaan.
– Copa del Rey on iso juttu, ja olisi hieno päästä voittamaan jotain tällä kaudella. Espanjassa se on kuitenkin vaikeaa, kun kilpailu on niin kovaa.
Esimakua tulevan kauden voimasuhteista saadaan jo tulevana viikonloppuna, kun edessä on Espanjan Supercup. Kilpailun isäntäjoukkueena toimiva Teneriffa kohtaa välierässä Real Madridin. Toisessa kohtaamisessa vastakkain ovat Barcelona ja Valencia.
– Kova on haaste heti alkuun. Viime vuonna olimme monesti lähellä ja meidän olisi pitänyt voittaa heidät, mutta jotenkin Real Madrid käänsi aina pelin. Nyt meidän on pystyttävä pelaamaan koko 40-minuuttinen hyvin, jotta pystymme voittamaan, Salin ennakoi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- Suomalaisvalmentaja voitti mestaruuden Bundesliigassa
- Helsingin Seagullsin toiminta jatkuu
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- James Harden jatkaa hurjalla palkalla
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Mestarien liigassa suomalaishaaste – vastassa Juventus
- LeBron James sai hurjan sopimuksen
- Belgia voitti koripallon Euroopan mestaruuden
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista