Karhu hankki amerikkalaisnuorukaisen – ”Hän aloittaa treenien kautta”

Hallitseva koripallon Suomen mestari Karhubasket on tehnyt kahden vuoden pelaajasopimuksen 23-vuotiaan Manny Pattersonin kanssa.
Toiselle kaudelle Karhubasketilla on seuran optio ja pelaajalla buy out -pykälä, jolla sopimus voidaan ns. ostaa ulos kesällä 2023. 203-senttinen ja 100-kiloinen Patterson saapuu maahan ensi maanantaina ja liittyy heti lääkärintarkastuksen jälkeen joukkueen harjoitusvahvuuteen. Samana päivänä Suomeen saapuvat myös Jeffrey Crockett ja Lee Skinner.
Kaudet 2017-2020 Patterson pelasi yliopistokoripalloa Green Bayn joukkueessa. Kolmen kauden aikana 97 kappaletta ja viimeisellä kaudella 2019-2020 hän kuului avausviisikkoon 24 ottelussa (33). Keskiarvoiksi tuli 5,9 pistettä ja 4,8 levypalloa. Pelitilanneheitot onnistuivat 55 prosentin ja vaparit 72 prosentin tarkkuudella.
Kolmen Green Bay kauden jälkeen Patterson siirtyi kaudeksi 2020-2021 Southeast Missouri Staten yliopistoon, jossa hän pelasi edelliset kaksi kautta. Pelejä kertyi yhteen 54 kappaletta, ja tilastoihin merkattiin edellisellä kaudella 2021-2022 8,1 pistettä ja 4,6 levyriä. Pelitilanneheitot osuivat 59 ja vaparit 77 prosentin tarkkuudella.
– Mannyn ensisijainen tehtävä rookie-pelaajana tälle ensimmäiselle kaudelle on päästä tutustumaan eurooppalaisen korikseen ja pikkuhiljaa sisään meidän systeemeihin, Karhubasketin päävalmentaja Janne Koskimies kertoo seuran sivuilla.
– Halusimme tähän back upin rooliin nuoren pelaajan, jolle marssijärjestys on sillä tavalla selvä, että hän aloittaa treenien kautta ja on valmiina astumaan esiin, kun paikka tulee.
– Meillä on nyt kolme 5-paikan pelaajaa, joka oli yksi meidän tavoitteista joukkueen rakentamisessa. Isot joutuvat juoksemaan tässä pelisysteemissä niin paljon, että harjoittelu vain kahdella isolla ei ole kuormituksen kannalta mikään ideaalitilanne.
Karhubasketin kotimainen runko on jo kokoontunut Kauhajoelle ja harjoitukset pyörivät valmennuksen johdolla. Ainoastaan maajoukkue Susijengin mukana oleva takamies Henri Kantonen on poissa vahvuudesta. Ensi viikolla saapuva jenkkien ensimmäinen aalto nostaa harjoitusten intensiteettiä ylöspäin ja koko joukkueen pitäisi olla koossa elokuun 25. päivän paikkeilla.
Karhubasketilla on ohjelmassa syyskuun lopussa Espanjan Malagassa BCL karsinnat. Niissä Karhubasket kohtaa perjantaina 23. syyskuuta kello 17.30 pelattavassa ottelussa voittajan otteluparista Patrioti Levice – Egis Kormend. Jos kauhajokiset voittavat tuon kamppailun BCL:n runkosarjapaikka on katkolla karsintaturnauksen finaalissa sunnuntaina 25. syyskuuta kello 12.30 pelattavassa ottelussa.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Korisliigojen parhaat tulokkaat ja tuomarit valittu
- Awak Kuier jäi pisteittä Dallasin tappiossa
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susijengin pelurilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”
- Awak Kuierin Dallasille toinen voitto
- Boston kavensi välieräsarjan
- Susiladies-peluri palaa tuttuihin maisemiin – ”Pelityyli ja kaupunki ovat tuttuja”
- Suomalaislupaus siirtyy Saksaan pelaamaan – ”Erinomainen mahdollisuus”
- Susijengi kerää nuoret maajoukkuelupaukset yhteen – ”Tulevaisuuden Susijengi-pelaajille mahdollisuus hakea maaottelukokemusta”
- Suomalaiskaksikko pääsi juhlimaan sarjanousua – ”Kieltämättä ihan kova saavutus”
- Susijengin sentterin kausi katkesi ikävästi loukkaantumiseen – ”En enää ehtinyt päästä rytmiin”
- Suomalaislupaus siirtyy Saksaan pelaamaan – ”Erinomainen mahdollisuus”
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susijengin pelurilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”
- Susijengi kerää nuoret maajoukkuelupaukset yhteen – ”Tulevaisuuden Susijengi-pelaajille mahdollisuus hakea maaottelukokemusta”
- Awak Kuierin Dallasille toinen voitto
- Suomalaiskaksikko pääsi juhlimaan sarjanousua – ”Kieltämättä ihan kova saavutus”
- Boston kavensi välieräsarjan
- Susiladies-peluri palaa tuttuihin maisemiin – ”Pelityyli ja kaupunki ovat tuttuja”
- Boston piti kautensa elossa