Kataja vei hurjalla kirillään Suomen Cupin voiton
Kataja Basket vei mestaruuden kevään 2023 miesten Suomen Cupissa. Tiukkaa ottelua jouduttiin ratkomaan jatkoajalle asti, mutta lopulta joensuulaisseura pääsi juhlimaan ansaittua 86–84-voittoa.
Huomiota kentällä kiinnitti erityisesti jo välieräpelissä loistavassa vedossa ollut Katajan Tuomas Hirvonen. Suomalaispelinjohtaja pyöritti hyökkäystä todellisen tirehtöörin elkein, kun pelkästään ensimmäiseltä puoliajalta hänen tilastorivilleen jäi häkellyttävät 13 koriin johtavaa syöttöä. Toisella puolikkaalla Seagullsin puolustus alkoi saada miestä paremmin kuriin, ja kokonaisuudessaan Hirvosen syöttölukemaksi jäi 16 – ainoastaan yhtä menetystä kohden. Heitto upposi selkeästi heikommin, ja pistesarakkeeseen pelinjohtajalle merkittiin seitsemän.
Katajan paras pistemies oli amerikkalaissentteri Galin Smith, joka nakutti 24 pistettä, saalisti 13 levypalloa ja esitteli kaksi komeaa torjuntaa.
– Meidän täytyi todella kamppailla tämän voiton eteen, ja olen iloinen, että saimme homman hoidettua. Joukkuetoverini tekivät todella hyvää työtä löytäessään minut oikeissa paikoissa, ja yritin sen jälkeen vain tehdä parhaani ja hoitaa asiat loppuun, totesi Smith Koripalloliiton tiedotteessa.
Seagullsin puolella sen sijaan parhaassa pistevedossa oli Korisliigan hallitseva Kuukauden Vahvin, Jeffery Carroll, jolle merkittiin 21 pistettä ja seitsemän levypalloa. Joukkuetovereista hyvää jälkeä teki muiden muassa penkiltä aloittanut heittäjä-ässä Antti Kanervo, joka onnistui upottamaan jatkoajan viime hetkillä tärkeän kolmosen, joka vei Seagullsin vielä hetkeksi johtoon, mutta se ei riittänyt, kun Kataja sai pian pisteensä takaisin. Kanervo teki ottelussa yhteensä 16 pistettä.
– Onnittelut Joensuulle, he toteuttivat tänään paremmin pelisuunnitelmaansa kuin me omaamme. Olimme neljännellä jaksolla hyvin kiinni pelissä, mutta sitten menetimme aggressiivisuutemme, vaikka vastustajalla olivat joukkuevirheetkin jo täynnä. Hyökkäyspään suorituksemme eivät menneet nappiin enää siinä vaiheessa, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso analysoi.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättisiirto: Supertähden kotiinpaluu tuo itäiseen konferenssiin viihdettä
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- NBA-tähti on skandaalin kourissa
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- Tuomas Iisalon joukkueen tähtitakamies kaupattiin viimeinkin
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Topias Palmin uusi seura selvillä
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- New York Knicks tekemässä kovan ratkaisun
- Awak Kuierilla ei riittänyt
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Miikka Muurisen NBA-tulevaisuus – näin asiantuntijat arvioivat
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Kesän toinen supertähtisiirto – läntinen konferenssi vahvistuu entisestään
- Miikka Muurisen poisjääntiin ei liity draamaa
- Virolaispelaaja varattiin NBA:han
- New York Knicks tekemässä kovan ratkaisun
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- Awak Kuierilla ei riittänyt
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen