20-vuotiaat naiset aloittavat EM-kisat – ”Olemme myös puhuneet mitalista”
Ikäluokan A-divisioonan EM-kisat pelataan Liettuassa 29.7.- 6.8. Suomi pelaa B-lohkossa yhdessä Ranskan, Unkarin ja kisoja emännöivän Liettuan kanssa. Suomen alkulohkon ottelut pelataan Klaipedassa.
Suomi kohtaa turnauksen avausottelussaan lauantaina Ranskan, joka kuuluu Euroopan kärkimaihin. Sunnuntaina on luvassa Unkari-ottelu ja alkulohko päättyy tiistaina kisaemäntä Liettuaa vastaan.
– Tänä vuonna meillä on kasassa erittäin yhtenäinen ja jopa poikkeuksellisen urheilullinen joukkue. Kentän juokseminen on meidän vahvuus, päävalmentaja Pekka Salminen sanoo Koripalloliiton tiedotteessa.
Alkulohkon jälkeen kisoissa on edessä Round of 16, joka määrittää pelaako Suomi sijoista 1-8 vai 9-16. Kisojen kannalta tärkein peli pelataan keskiviikkona.
– Kisoissa on kova taso ja neljännellä pelillä on iso merkitys. Olemme nyt keskittyneet täysillä Ranskaan. Heillä on fyysinen joukkue ja levypallopeli tulee olemaan meille iso haaste. Meidän takakenttämme atleettisuus voi tulla heille yllätyksenä ja tehdä heidän pelistään hankalaa. Tietysti pyrimme voittamaan kaikki pelit alkulohkossa, jotta vältymme ennakkoon kovimpien maiden kohtaamiselta neljännessä pelissä. Tärkeintä on kuitenkin olla parhaimmillaan neljännessä pelissä.
20-vuotiaat naiset veivät PM-kisojen mestaruuden nimiinsä. Lisäksi joukkue kohtasi viime viikolla valmistavissa maaotteluissa Latvian kahdesti. Alkavat kisat ovat kuitenkin kesän kohokohta.
– Ensimmäinen tavoite on voittaa neljäs peli ja päästä kahdeksan parhaan joukkoon. Olemme myös puhuneet mitalista, joka on täysin mahdollinen, Salminen päättää.
Suomen 20-vuotiaiden naisten joukkue, EM-kisat, Liettua
Suomen 20-vuotiaiden naisten joukkue, EM-kisat, Liettua
| # | Sukunimi | Etunimi | Seura |
| 3 | Hakkarainen | Lilli | HBA |
| 4 | Ollilainen | Kati | Wyoming (NCAA) |
| 5 | Tyynilä | Peppi | Tapiolan Honka |
| 7 | Aarnisalo | Elina | Kangoeroes Mechelen (BEL) |
| 8 | Kanerva | Meri | ToPo |
| 9 | Williams | Kenisha | free agent |
| 11 | Syla | Albina | HBA |
| 12 | Paananen | Pinja | FoA |
| 13 | Toomingas | Cayro-Lyza | free agent |
| 14 | Erlund | Sofia | Kouvottaret |
| 15 | Aarrejoki | Annika | ToPo |
| 21 | Sandvik | Henna | Indiana (NCAA) |
Päävalmentaja Pekka Salminen
Valmentaja Emma Malm
Valmentaja Niko Nyholm
Valmentaja Niko Kuusi
Fysioterapeutti Lilli Nikander
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lauri Markkanen palasi – vastus oli myrkkyä
- Tyly uutinen Susijengistä – lääkärin moka aiheutti dopingkäryn?
- Tampere tienasi hurjasti koripallon avulla
- Hämmentävä NBA-ottelu – 300 pistettä ylitettiin
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- Korisliigassa pamahti jättiyllätys
- Valta on vaihtunut Korisliigassa
- Tuomas Iisalo voittaa ilman tähtipelaajaansa
- Liettuan NBA-tähdestä tylympi uutinen
- Lauri Markkanen on taas sivussa – onko syytä huoleen?
- New Yorkille NBA-pokaali 52 vuoden tauon jälkeen
- Huolestuttavaa – Lauri Markkanen yhä sivussa
- NBA:n supertähti todella harvinaiseen lukemaan
- Suomen tytöt tipahtivat rankingissa
- Suomalainen sankarivalmentaja sai lähteä Bayern Münchenistä