Lauri Markkasen kausi lässähti pahasti
Lauri Markkasen kausi NBA:ssa päättyi mitä todennäköisimmin jo maaliskuun puolella
Sopivasti NBA:n runkosarja päättyy kahden viikon kuluttua. Markkasen kausi on siis suurella todennäköisyydellä ohi.
Markkasen seuran Utah Jazzin kausi päättyy runkosarjaan, jota on sopivasti jäljellä kaksi viikkoa.
– Lauri Markkanen tunsi epämukavuutta oikeassa olkapäässään 27. maaliskuuta pelatun San Antonio Spurs-pelin jälkeen. Hänelle tehtiin magneettikuvaus, joka paljasti, että häntä aiemmin vaivanneen olkapään tilanne oli pahentunut. Hänen tilanteensa arvioidaan uudelleen kahden viikon kuluttua, tiedotti Utah Jazz.
Markkasen tilaa Jazz voi arvioida tulevaa kautta silmällä pitäen. Parin viikon kuluttua selviää, miten pitkään Markkanen joutuu kuntouttamaan olkapäätään.
Markkanen pelasi tällä kaudella 55 NBA-ottelua. Niissä hän pussitti keskimäärin 23,2 pistettä ja kahmi 8,2 levypalloa.
Pistekeskiarvo oli hänen NBA-uransa toiseksi paras. Viime kaudella Markkanen heitti 25,6 pistettä ottelua kohden.
Aiempien kausien tapaan Markkanen kärsi tälläkin kaudella useammista vammoista. Häneltä jäi noin kolmasosa Utah Jazzin otteluista pelaamatta.
Utah Jazzin kautta voi hyvällä syyllä luonnehtia pettymykseksi. Seuran odotettiin etenevän pudotuspelikarsintoihin, mutta niihin pääsy ei ollut seuralla lopulta edes lähellä.
Markkasella on sopimusta jäljellä Utah Jazzin kanssa vielä yhden kauden verran. Nähtäväksi jää, suunnitellaanko Markkasen kauppaamista muualle.
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja